sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi: Päiväysvanhan leikkelepaketin kohtalo


Aiemmin keväällä uutisoitiin ruoanhaaskauksesta ja kieltämättä varsinkin kotitalouksien roskiin menevä syömäkelpoinen ruoka on määrältään huikea. Nyt aiheen ympärille ruokabloggaajat ovat kehittäneet tempauksen nimeltä "Hävikistä herkuksi". Aivan mahtava idea, ja minun oli helppo lähteä mukaan, sillä hyvin usein itsekin joudun luovimaan välttääkseni sitä hävikkiä. Hävikkiruoat rulettaa, pienen pakon edessä niistä yleensä saa tosi mahtavia ratkaisuja.

Eli tempauksen tarkoituksena on toukokuun ajan kertoa blogissaan erilaisia ratkaisuja ja vinkkejä hävikkiruoan välttämiseksi. Projektilla on myös Facebook -sivut https://www.facebook.com/havikistaherkuksi, siellä voi käydä "tykkäämässä" ja katselemassa eri blogien merkintöjä.


Tämän hävikkiruoan tarina lähti siitä pienestä paniikista, kun tajusin ison paketin leikkeleitä unohtuneen jääkaappiin ja viimeinen käyttöpäivä oli mennyt jo aikaa sitten. Paketti oli kuitenkin avaamaton, arvelin sen näin ollen olevan priimaa tavaraa ja nappasin yhden siivun makutestiksi. En huomannut maussa mitään ihmeellistä, joten uskalsin huoletta käyttää sen uunimunakkaaseen.

"Makoisa aamupala- tai lounasruoka ja sopii vihreän salaatin kylkeen joko kylmänä tai lämmitettynä."

BROILERIMUNAKAS UUNISSA

300 g broilerin fileeleikkeitä
1 prk kermaviiliä
3 kananmunaa
2-3 rkl vihreää pestokastiketta
mustapippuria
muutama kevätsipuli varsineen

Kuutio fileeleikkeet ja ripottele ne voideltuun uunivuokaan. Sekoita kulhossa kananmunat ja kermaviili, lisää joukkoon pestokastike, mustapippuri ja sipulisilppu. Kaada seos leikepalojen päälle ja paista 200 asteessa vajaa puoli tuntia.

"Sallittua hävikkiä alkoi heti syntymään kun otti ruoan uunista."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti