sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Salaattia ja varoituksen sananen



Keitot, salaatit ja leipomukset - siinä tuntuu olevan tämän blogin pyhä kolminaisuus. Muutakin ravitsemusta allekirjoittaneelta tällä hetkellä toki löytyy, niitä vain ei kehtaa useaan kertaan blogissa esitellä, jos edes ovat jutun arvoisia. Näillä mennään ja nyt kolmikosta vuorossa siis salaatti.

Ai niin, olen muuten äkännyt yhden tosi painavan syyn bloggausinnon hiipumiseen ja koneella istumisen vähenemiseen. Se on tämä kesä.

SALAATTIA GRILLATUSTA KANASTA JA VIIKUNOISTA

salaattia
grillattuja kananfileitä
tuore viikuna
tomaattia
fetajuustoa
auringonkukansiemeniä
balsamicoa
oliiviöljyä
mustapippuria

Revi salaatti alimmaiseksi. Leikkaa kanafileet pieniksi suikaleiksi ja lohko viikuna ja tomaatti. Asettele ainekset salaatin päälle ja murustele fetajuustoa pinnalle. Laitoin myös auringonkukansiemeniä joukkoon, niitä on kiva rouskutella. Tilalla kävisi myös muut siemenet tai esimerkiksi saksanpähkinöitä pieniksi paloiksi rouhittuna.

Mausta balsamicolla, öljyllä ja pippurilla.

-----

Niin ja se varoitusosio. Voi olla, että näpyttelen tässä aivan itsestäänselvää asiaa, mutta kiiressä ja tohinassa kauppakassia täytellessä tämä saattaa keneltä vain unohtua. Eli koska viikunat ovat niin heiveröisiä, niitä ei kannata tunkea muiden ostosten joukkoon. Ne melko varmasti tulee jyrätyksi.

Näin kävi minulla yhdelle, vaikka kuinka yritin viikunapussin laittaa päällimäiseksi. Se littana päätyi sitten siltänään syödyksi.


"Jatkossa nämä kannetaan kaupasta kuin kukka kämmenellä."

5 kommenttia:

  1. Tuttu juttu, olen musertanut viikunan ihan lyttyyn! Pitäisi olla muuten kesto-ostoskassien lisäksi joku pakasterasia tms. arkoja tuotteita varten kauppareissulla mukana:)

    VastaaPoista
  2. Salaatit ovat täälläkin niitä lemppariruokia. Eli vakituista syötävää.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoituksiahan voi tehdä valmiiksi ja säädellä niiden julkaisujärjestystä (heikompia heinäkuussa tms.). Minulla on yli 50 valmista postausta julkaisematta = periaatteessa koko kesän tarve.

    VastaaPoista
  5. Campasimpukka: Ei hullumpi idea! Rasian kun jemmaisi johonkin vakiokauppakassiin, niin se kulkisi varmemmin aina mukana.
    Arleena: Salaatteihin ei kyllästy ikinä (minä ainakaan), ja niihin aina pystyy yhdistelemään juuri sen päivän mieliruokia/-aineksia :)
    Luka: Huh, mikä määrä, yli 50! Sä oot ollu ahkera. Itsellä tuo ei ehkä niin toimisi, tykkään ennemmin kirjoittaa jutuista mitkä ovat ajankohtaisia ja suht tuoreessa muistissa jne.

    VastaaPoista