lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kesä-misu


MANSIKKA-TIRAMISU

2 kananmunaa
3-4 rkl palmusokeria
250 g mascarpone-juustoa
tummaa suklaata
noin 1/2 dl vahvaa kahvia
1 rkl makeaa jälkiruokaviiniä/marsalaviiniä/mantelilikööriä
4 liivatelehteä (3 riittänee)
tilkka vettä
tuoreita mansikoita
valkosuklaata

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa myös keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi toisessa kulhossa. Lisää sitten keltuaisvaahdon joukkoon vatkaten mascarpone.

Tämän jälkeen yhdistä joukkoon valkuaisvaahto varoen sekä pieneksi rouhittu tumma suklaa (määrä maun mukaan). Lisää myös jäähtynyt kahvi sekä loraus haluamaasi alkoholia. Makeuta seosta lisää tarvittaessa.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ainakin viisi minuuttia. Sen jälkeen purista liika vesi pois ja sekoita liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada seos hyvin sekoittaen tiramisun joukkoon.

"Kakun koristelu hoitui helposti, keskellä möllöttää vain yksi iso sydämenmuotoinen mansikanmollukka."

Käytin kakkuvatina noin 1,5 l vetoista uunivuokaa. Ladoin puolitettuja mansikoita reunoille ja sen jälkeen kaadoin massan vuokaan. Annoin hyytyä viileässä puolisen vuorokautta. Koristelin kakun valkosuklaarouheella ja yhdellä(!) mansikalla.

Varioin tässä viime kesänä tekemääni tiramisu-kakkua (joskin sekään ei aivan alkuperäisen reseptin mukainen ole). Isoimmat muutokset ovat noiden mansikoiden lisäys sekä keksien poisjättö.

Ja kuten jo tuossa mainitsin, melko reilusti laitoin noita liivatelehtiä. Varmasti kolme olisi riittänyt. Kahvin ja alkoholin määrät ovat myöskin viitteelliset, varsinkin alkoholia voisi laittaa reilumminkin. Itse käytin jälkiruokaviiniä, sitä samaa mitä aiempiinkin tiramisuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti