torstai 1. heinäkuuta 2010

Tuliaisia

Reissatessa ja uusia (miksei tuttujakin) kaupunkeja kolutessa heräteostojen mahdollisuus on suuri. Näin tapahtui taas jälleen kerran eilen, kun kiertelin kesäisen pääkaupunkimme katuja. Etukäteen olin lukenut Kädenvääntöä -blogista jutun, jossa esiteltiin Helsinki Secondhand -liike. Jutun perusteella halusin ehdottomasti käväistä siellä ja onneksi piipahdin, sen verran ihastuttava liike on kyseessä :)

Ilman ostoksia en ulos selvinnyt tietenkään, vaan mukaan lähti ruskeansävyiset lasituopit. Myyjä ei tiennyt niiden merkkiä, mutta arveli niiden olevan 60- tai 70-luvulta. Tuopit joka tapauksessa ovat käsityötä, näyttävätkin uniikeilta, mm. toisilla on paksumpi pohja kuin toisilla. Kauan niiden ostoa harkitsin, sillä kaapit ennestääkin pursuavat lasitavaraa, mutta jälkeenpäin olen ollut pelkästään tyytyväinen.



Toinen keittiöön liittyvä tuliainen on peräisin Kölnistä. Itselläni ei Peugeotin myllyistä ei ole mitään kokemusta, mutta Pastanjauhantaa -blogissa oli aiheesta juttua/keskustelua taannoin. Tarjouksessa ollut pösö oli "pakko" ostaa kokeiltavaksi ;)

3 kommenttia:

  1. IHANAT TUOPIT!!! Itselläkin meni vähän harkitessa, koska tilaa millekään kupille ei tunnu enää löytyvän, mutta kyllähän ne aina saa onneksi johonkin tungettua... Ja olut maistuu noista varmasti sata kertaa paremmalta kuin muista laseista :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniin nuo lasit. Oikea löytö. Toivottavasti eivät olleet ihan tajuttoman kalliit :)

    Mullakin tulee aina noita lasijuttuja vastaan, mitä tuntuu että on pakko saada. Olen joskus ostanut ja piilottanut vaatekaappiinkin, ettei isäntä nosta meteliä. Sitten joskus kymmenen vuoden päästä omassa isossa omakotitalon keittiössä kaivan ne sitten esiin :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!
    Pitkä: Yksi syy näiden ostoon olikin se, ettei meillä ennestään ollut mitään oluelle sopivia tuoppeja/laseja kattaukseen. Nyt löytyy :)

    Tuonne on kyllä päästävä joskus toistekin, enemmänkin ostettavaa olisi löytynyt ;)

    Katiskatar: Muutaman kympin köyhdyin, en pitänyt pahana hintana. Senkin summan saisi helposti kulutettua vaikkapa halpisrytkyihin, mieluummin satsaa tavaraan joka kestää (toivottavasti).

    Heh, kuulostaa tutulta toi tavaroiden jemmailu :)

    VastaaPoista