sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Maanmainio mustikkapiirakka


Reseptit, joilla oikeasti onnistuu, ovat parhaita. Nyt sellainen taas löytyi, nimittäin takuuvarma mustikkapiirakan ohje. Huippuhyvä ohjeistus löytyi Sirpan Leipoi, Leipoi... -blogista. Alunperin ohje on julkaistu Olivia-lehdessä.

Täydellisyyttä vähän haittasi liioiteltu paistoaika, mikä ei ollut siis ohjeesta johtuva, vaan täysin leipojan oma moka. Olen ilmeisesti liian monta keskeltä vielä hieman raakaa piirakkaa ottanut uunista ulos, siitä johtunee tämä varovaisuus ja liiaksi venynyt paistoaika. Nyt ylipaistamisen huomasi pohjan mehevyydessä eli täytyy seuraavan kerran tämä uunissa oloaika ottaa paremmin huomioon.

Laitan ohjeen prikulleen niin kuin Sirpallakin on. Lopussa on enemmän ohjeistusta, ne kannattaa myös lukaista läpi, mielestäni siihen on kiteytetty oikein hyödyllistä tietoa piirakan onnistumisen kannalta.

MUSTIKKAMURUPIIRAS (20 palaa)

Pohja:
3 munaa
2 1/2 dl sokeria
150 g sulatettua voita
2 dl maitoa (maustamaton jogurtti, piimä)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Päälle:
5 dl mustikoita
2 tl perunajauhoja

Muruseos:
50g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Sekoita munat ja sokeri. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi ja maito. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää jauhoseos taikinan joukkoon nopeasti puuhaarukalla sekoittaen.

Vuoraa korkeareunainen n. 25x35 senttimetrin kokoinen vuoka leivinpaperilla (tai 1/2 gn-vuoka). Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.

Sekoita perunajauhot ja mustikat ja levitä pohjataikinan päälle.

Mittaa muruseoksen ainekset kulhoon ja nypi ne sormin murumaiseksi seokseksi. Ripottele murut mustikoiden pinnalle.

Kypsennä uunissa 175 asteessa n. 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua ja leikkaa annospaloiksi.

Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.


Kriittiset vaiheet:

Valmista taikina saman lämpöisistä raaka-aineista. Jos sulatettu voi on kuumaa, kananmunat kypsyvät ennen aikojaan.

Sekoita leivinjauheella kohotettava taikina aina mahdollisimman nopeasti tasaiseksi, ettei taikinaan ehdi muodostua sitkoa. Silloin rakenne säilyy kuohkeana ja pehmeänä.

Älä huolestu, jos taikina juoksettuu rasvan ja maidon lisäämisen jälkeen. Jauhoilla saat taikinan taas sileäksi.

Jos leivot piirakan uunin isolle pellille, vähennä paistoaikaa. Ohuempi taikinakerros vaatii lyhyemmän paistoajan.

Pro-vinkit:

Esipaista pohja ennen marjojen lisäämistä. Siten se pysyy mureana eikä jää lötköksi. Lisää marjat, kun pohja on vaaleanruskea eikä mene kevyesti kädellä painettaessa kuopalle. Vähennä esipaistoaika kokonaispaistoajasta.

Ripottele mustikoiden pinnalle vähän sokeria ennen kuin lisäät muruseoksen. Se mehevöittää mustikoita ja korostaa niiden makua.

Muista sekoittaa perunajauhot mustikoihin. Muuten marjat imeytyvät pohjataikinaan ja pohjataikina jää liian löysäksi. Ilman perunajauhoja myös muruseos uppoaa helposti mustikoihin.

Jos leivot piirakan jäisistä marjoista, anna niiden sulaa huoneenlämmössä sen aikaa kun valmistat pohjan. Voit myös lisätä marjat jäisinä.

Tee muruseoksesta tasainen. Jos se jää paakkuiseksi, kokkareet paistuvat piirakan päällä helposti kivikoviksi.

PS. Olen ollut tämän viikonlopun pitämässä seuraa vanhempieni koirille heidän itse ollessa reissussa. Pakko oli ottaa kuva kuppirivistöstä, kun jaoin niille ruoka-annoksia. Olo oli melkein kuin suurtalouskokilla, heh.

1 kommentti:

  1. Hei! Työskentelen Indiedays-portaalille. En löytänyt sähköpostiosoitettasi blogistasi, ottaisitko minuun yhteyttä osoitteeseen sara.jarvi@indiedays.com

    VastaaPoista