sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Voihan parsa, miten pohjaton meininki


Nappaa tästä makoisa vinkki vapputarjoiluihin! Helpon piiraan voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen esimerkiksi vapun brunssipöytään. Tähän voi käyttää muutakin voimakkaan makuista juustoraastetta, mutta suosittelen eritoten tuota gruyèreä. Siinä on huikean täyteläinen maku!



JUUSTO-PARSAPIIRAKKA

 1 nippu parsaa

250 g gruyèrejuustoa raasteena
4 kananmunaa
200 g raejuustoa
1 dl kermaa
mustapippuria
suolaa

voita vuoan voiteluun

 




Leikkaa parsoista puiset kannat. Esikeitä/höyrytä parsoja muutaman minuutin ajan.

Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää joukkoon raejuusto, kerma ja juustoraaste. Sekoita hyvin ja mausta.

Kaada seos tasaisesti uunivuokaan ja asettele parsat nätisti rinnakkain pinnalle.

Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.





keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Lihapullakatsaus - 12 tapaa tehdä pyöryköitä

"Yksi esimerkki lähimenneisyyden lihapullista. Nämä pikkupyörykät sisälsivät jauhelihaa, kananmunaa, parmesanjuustoa, sardiineja ja mausteena mustapippuria ja timjamia. Pannulle sekaan paistumaan pääsivät myös miniluumutomaatit."

Bloggausharrastuksen myötä kiinnostus ruokaan ja sen valmistamiseen tuntuu koko ajan vain kasvavan. Potenssiin kymmenen. Ennen blogia en juurikaan tehnyt ruokaa itse, ja keittotaidot olivat sen mukaiset. Nyt jo jotain osaan, ja ennen kaikkea tiedän miten paljon en osaa. Mutta se ei haittaa, sillä se vain tarkoittaa sitä, miten paljon pystyn vielä opettelemaan.

Esimerkkinä ruoan maustaminen. Niinkin yksinkertainen, mutta tärkeä toimenpide tuotti liikaa hankaluuksia ruokaa tehdessä ja se ärsytti. Tämän takia halusin tehdä asialle jotain, ja siihen oivana työkaluna toimi tämä lihapullahaaste. Oli pieni mutta tehokas "pakko" opetella.

Maukkaissa lihapullissa jutun punainen lankahan on nimenomaan hyvin toteutettu maustaminen, väheksymättä yhtään laadukkaita raaka-aineita ja oikeaa kypsennysaikaa ja -tapaa. Pyörykät näin ollen olivat mitä loistavin opettelukohde mitä tulee maustamiseen.

Eli viime vuonna joka kuukausi esittelin blogissa lihapullat, joiden maustamiseen olin kiinnittänyt ekstrahuomiota. Tässä ne nyt ovat - viime vuoden haasteen mukaisesti pyörykkäresepti joka kuukaudelle. Reseptiin pääsee käsiksi klikkaamalla kuvaa.

ITALIALAISTYYPPISET LIHAPULLAT 
(aurinkokuivattu tomaatti/oliivi/parmesan)


BROILERIPYÖRYKÄT
(parmesan/varsiselleri/soijakastike)

 
PERUS-LIHAPYÖRYKÄT
(basilika/kirveli/mustapippuri)


PUNAJUURI-LIHAPULLAT
(punajuuri/sinihomejuusto)


CAJUN-MAUSTETUT BROILERIPYÖRYKÄT
(cajun -mausteseos/chilipaprika)


MAUSTEISET LIHAPULLAT
(neilikka/curry/kumina/kardemumma)


YRTTISET LIHAPULLAT + TOMAATTIKASTIKE
(valkosipuli/persilja/emmental)


YRTTI-FETALIHAPULLAT + UUNIJUUREKSET
(persilja/kalamata oliivi/feta)


PUOLUKKA-LIHAPULLAT
(puolukka/kapris/timjami)


PELLAVANSIEMENROUHE-BROILERIPYÖRYKÄT LEHTIKAALIPEDILLÄ
(pellavansiemenrouhe/kuivattu nokkonen)


KASVISPYÖRYKÄT
(ricotta/parmesan/pestokastike)


SALAMI-JALAPENO -LIHAPULLAT
(salami/jalapeno/paprika/emmental)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Juustopannukakku



Pelastin erään kiireisen aamun haukkaamalla muutaman palan tätä suolaista pannaria. Ei ollut aikaa väkertää mitään monimutkaisempaa, mutta kaikesta karuudestaan huolimatta se oli oikein loistava nopea purtava.

Muistan myös, miten ihanasti kevätaamun aurinko hehkui tuolloin, ja huoh, minusta ei voinut sanoa samaa. Kiire ja aamupala samassa lauseessa ei tosiaankaan ole lempiyhdistelmäni.

Sivuhuomautus! Kuva on siis lavastettu ja napattu jälkikäteen. Yllä mainittu aamu oli oikeasti kiireinen. Ei puhettakaan, että juuri silloin olisin kaivanut kameran esiin ja sommitellut pannarin palasia lautaselle..

Tämä juustopannari on ällistyttävän yksinkertainen tehdä ja suussasulavan hyvää. Vaikkakin siihen uppoaa monta kananmunaa, ei sen maku ole munakasmainen. Aimo määrä juustoa pitää siitä huolen. Koostumukseltaan se on peruspannukakun kaltainen eli leikkautuu hyvin ja sitä voi syödä sormin.

Täyteläisenä ja nälän hyvin loitolla pitävänä tämä menee myös varsinaisesta ruoasta. Aivan huippua!

Olen tehnyt tätä useammin kuin ehkä mitään muuta ruokalajia tämän kevään aikana, ja erilaisin versioin tottakai. Tämän kuvan pannariin nakkelin muutaman nahistuneen tomaatin pinnalle ennen paistoa. Mielikuvitus on vain rajana minkälaisen omasta pannarista haluaa tehdä.



 JUUSTOPANNUKAKKU

5-6 luomukananmunaa
50 g voita
200 g voimakasta juustoa raasteena
1 prk luomuraejuustoa


Vatkaa kevyesti munien rakenne rikki. Lisää sekaan sulatettu voi, juustoraaste ja raejuusto. Sekoita hyvin.

Levitä seos voideltuun uunipannuun (käyttämäni on kooltaan noin 30x20 cm) ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Vaihtoehtoisesti vihreän vehreää


 Kevään ensimmäiset leskenlehdet nähty ♥.

Lumetkin ovat lähestulkoon sulaneet ja pikkulinnut voimistaneet sirkutustaan, talvitoppikset on sullottu kaapin perukoille säilöön, tämähän alkaa vaikuttaa lupaavalta. Kuitenkin näistä ensimerkeistä huolimatta kunnon vehreään kevääseen on vielä matkaa.

Onneksi lautaselle voi koota oman viherryksen mielialaa nostamaan. Ihan milloin vaan.




VIHREÄ KASVISLISUKE

400 g pakastepinaattia
1 kesäkurpitsa
1 kyssäkaali
voita paistamiseen
1 punainen chilipaprika
2 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria

tarjoiluun parmesanjuustoa raasteena






Kuori kyssäkaali ja suikaloi se ja kesäkurpitsa kapeiksi siivuiksi. Pilko chilipaprika ja valkosipuli.

Laita jäinen pinaatti pannulle sulamaan kelpo voinokareen sekaan. Paista rauhallisella lämmöllä. Pinaatin kuumennettua, lisää muut ainekset joukkoon. Kääntele hyvin pannulla sekaisin ja paista sen verran, että kasvikset kypsyvät ja hieman pehmenevät.

Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoiluvaiheessa paistoksen pinnalle voi raastaa parmesanjuustoa.

torstai 4. huhtikuuta 2013

(Jauho)peukalon paluu


Paluu taikinoiden ja herkkujen maailmaan! Leipominen on kyllä mukavaa. On ihan huippua, kun saa mittailla ja hämmennellä rauhan vallitessa ympärillä. Maistella taikinaa ja jännätä uuniluukun edessä paistumista. Ja tietysti aivan parasta on lopulta se tuotoksista nautiskelu. Ei turhaan puhuta taikinaterapiasta.

Nykypäivänä löytyy myös herkkujen tekoon vaihtoehtoisia reseptejä. Olen törmännyt koko ajan useammin leivontaohjeisiin, joissa makeutuksena on käytetty ainoastaan pieniä määriä muun muassa hunajaa, steviaa, vaniljauutetta tai muuta vastaavaa. Tai ihan sokeria, mutta todella vähäinen määrä. Näitä ohjeita kokeilen jo ihan mielenkiinnosta, sillä haluan tietää voiko ne todella toimia.

Tämänkertainen suklaaleivonnainen ei siis ole ihan se tavanomaisin, sillä se täysin jauhoton ja lisämakeuttamaton. Oma makuaistini on niin kieroutunut nykyään, että näinkin vähäisillä aineksilla on mahdollista taikoa suurinta herkkua. Kätevää.

Mikäänhän ei kuitenkaan estä lisäämästä taikinaan sokeria tai hunajaa makeutta tuomaan, jos vähänkään epäilyttää, että jäisi muuten syömättä.

Huom! Nämä ovat sitten superhelppoja tehdä. Vaarattomia kuitenkin siinä mielessä, ettei näitä pysty hotkimaan paljoa. Ainakaan kerralla.






 JAUHOTTOMAT  SUKLAAPALAT CASHEWPÄHKINÖILLÄ

100 g tummaa suklaata (70%)
1 rlk kookosöljyä/voita
3 luomukananmunan valkuaista
3 luomukananmunan keltuaista
1/2 dl kookoshiutaleita
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
noin 50 g cashewpähkinöitä
(makeutusta oman maun mukaan)




Pilko suklaa kulhoon ja lisää sekaan lusikallinen joko kookosöljyä tai voita. Sulata seos pienellä teholla mikrossa välillä sekoitellen.

Rouhi pähkinät karkeasti veitsellä pilkkoen pienemmäksi. Säästä muutama kokonainen/puolitettu cashew pinnalle ripoteltavaksi.
 
Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihin. Vaahdota ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sen jälkeen vaihda kulhoa ja vatkaa myös keltuaisia hetken.

Yhdistä keltuaisvaahto, sula suklaa ja kuivat aineet keskenään hyvin sekoittaen. Lopuksi lisää joukkoon valkuaiset varoen käännellen.

Levitä taikina voidellulle uunivuoalle. Taikina ei ole suuren suuri, joten tähän ei tarvitse käyttää isoa vuokaa. Itse käytin noin 15x15 cm kokoista, eikä siihenkään taikinaa riittänyt reunoille asti.

Ripottele pinnalle jäljelle jääneet pähkinät ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen lammasruoka onnistuu näinkin


Olin pari viikkoa sitten Jyväskylän luomupiirien järjestämällä talviretkellä. Lähiruoan ollessa retken teema kävimme keskisuomalaisilla maatiloilla tutustumassa niiden toimintaan ja tuotteisiin. Yksi stoppi tehtiin Röykkälän lammastilalle Joutsaan, josta myös hankin tässä pataohjeessa käytetyn lampaanlihasäilykkeen.

Nauroinkin jo ostaessani säilykettä, että valmistuupahan tänä vuonna myös Puolen valtakunnan keittiöstä lammasruokaa. Olen nimittäin tosi vähän tehnyt lampaasta mitään ja korkeintaan jauhelihasta. Kokkausintoa on laimentanut pelko villasukanmakuisesta lihasta. Täytyisikin kunnolla joskus paneutua lampaan- tai karitsanpaistin valmistukseen.




Mutta nyt asiaan eli siihen reseptiin. Kehittelin säilykelihasta kaalipadan, jonka maustamiseen otin vaikutteita kreikkalaisesta keittiöstä. Yllättävän hyvää!

LAMMAS-KAALIPATA

noin 1/2 kg savoijinkaalia
400 g lampaan säilykelihaa
 voita paistamiseen
2-3 dl lihalientä
oreganoa
kalamataoliiveja
fetajuustoa
mustapippuria
suolaa

Keitä pieneksi silputtu kaali vedessä pehmeäksi. Lisää kaalit voideltuun uunivuokaan.

Kuutioi säilykeliha. Paista kuutiot voin kera pannulla ja lisää kaalien sekaan.

Lisää uunivuokaan lihaliemi, juusto, oliivit sekä mausteet ja sekoita ainekset hyvin. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ovelat yhdessä - salami ja maa-artisokka



Joskus lopputulos tilanteesta, kun venähtäneen työpäivän ja karvakamun ulkoilutuksen jälkeen massu huutaa kiireesti apetta, tuottaa yllättäviä makuelämyksiä. Tällä tavalla kävi viimeksi, kun piti suit-sait-sukkelaan saada jotain ravinnoksi luokiteltavaa lautaselle.

Tämä pikakokkaus ei tosin olisi ollut mahdollinen, ellen olisi keittänyt maa-artisokkia jo edellisenä iltana. Ei niiden kypsymisen takia vaan sen vaivalloisen kuorimisen. Oi ja voi, miksei maa-artisokat voi olla tasaisen pyöreitä niin kuin vaikkapa perunat?

Alkuperäinen ajatus oli tehdä keitetyistä mukuloista keittoa, siksi tällainen esivalmistelu. Muuten hyvä, mutta seuraavana päivänä sopan teko ei kiehtonutkaan. Huvitti ennemmin tehdä tälläinen pyttipannumainen paistos.

 MAA-ARTISOKKA-SALAMI -PAISTOS

500 g keitettyjä maa-artisokkia
100 g italialaista salamia leikkeleenä
100 g pakastepinaattia
voita paistamiseen
kalamata-oliiveja
fetajuustoa
mustapippuria

Kuori ja esikeitä maa-artisokat. Paloittele ne hieman jäähtyneenä pieniksi kuutioiksi. Tai vaihtoehtoisesti käytä raakoja, mutta huomioi se kypsennysajassa.

Laita jäiset pinaatit pannulle sulamaan voinokareen kera. Lämmitä pannua hiljalleen, lisää sekaan myös silputut salamileikkeleet ja maa-artisokat. Jatka paistamista, kunnes ainekset tuntuvat sopivan kypsiltä.

Lopuksi lisää sekaan paloitellut oliivit ja fetajuustoa. Mausta mustapippurilla.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Salaattia nassuun


 


Jos mieli haikeana odottaa jo kevättä, kannattaa kasata lautaselle värikäs salaatti. Piristää kummasti tällaisena lumipyrypäivänä.

Salaatteja tässäkin blogissa on nähty vinopino, mutta erityiseksi tämän päiväisen kyhäelmän tekee pari asiaa. Ensinnäkin uppomunan teko oli itselleni uusi kypsennystapa, ja toiseksi salaatin juusto on ennennäkemätön raaka-aine Puolen valtakunnan keittiössä.

Ja se juusto on siis vuohenjuusto. Olen toki vuohenjuustoa muutamaan otteeseen maistanut, mutten koskaan ole siitä pitänyt. Juuston voimakas maku ja pehmeä rakenne ei ole jotenkin natsannut.

Muutaman viikon takaisella ravintolavisiitillä tilaamaani alkuruokaan kuului maistiainen kovaa vuohenjuustoa. Huomasin tuolloin, ettei se nyt niin omituista olekaan. Yritänkin nyt totutella vuohenjuuston makuun nimenomaan tällä kovalla vaihtoehdolla.

Askel (ja tuote) kerrallaan olen kohta likipitäen kaikkiruokainen. Tai saattaa olla liian aikaista noin kovin sanoin kehua, sillä nirsoilun kohteita kyllä riittää. Seuraavaksi siedätyshoitolistalla voisikin olla sienet.

 
 

 UPPOMUNA-VUOHENJUUSTOSALAATTI

1 kananmuna
loraus etikkaa

salaattia
retiisejä
miniluumutomaatteja
kovaa vuohenjuustoa

oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa



Laita kattilaan vettä ja anna sen lämmetä poreilevaksi. Uppomunan teossa vesi ei saa olla tulikuuman kiehuvaa. Lisää veden joukkoon loraus etikkaa, se pitää kananmunan yhtenäisenä.

Kun vesi hieman poreilee, pyöräytä siihen kauhalla virtaus ja kippaa joukkoon etukäteen esimerkiksi kuppiin rikottu kananmuna. Anna kypsyä noin neljän minuutin ajan.

Huuhtele salaatti, retiisit ja tomaatit. Revi ja pilko ainekset lautaselle. Lohko sekaan myös juustoa. Kananmunan ollessa kypsä, asettele se salaatin kruunuksi.

Mausta oliiviöljyllä, pippurilla ja suolalla.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tacomausteinen jauheliha-kurpitsakeitto


En sitten millään pääse yli enkä ympäri myskikurpitsasta. Sitä on edelleen hyvin saatavilla kaupoissa niin melkein viikottain teen jotain kurpitsahässäkkää joko pannulla/uunissa paistoksena tai sitten soseutettuna keitossa. Eikä kyllästymisestä tietoakaan. Tämä taitaakin olla yksi niistä monista omien talviruokien lemppariraaka-aineista.

Keittoon käytetty jauheliha oli laadukasta pihvikarjalihaa (limousin), jonka sain vanhempieni kautta (kiitokset vaan sinne). Alkujaan liha oli peräisin Mikkelin seudulta, joten ehkä voisi puhua lähiruoasta tässä yhteydessä. Maukasta ja hyvälaatuista lihaa se jokatapauksessa oli.

JAUHELIHA-KURPITSAKEITTO

1 iso myskikurpitsa
1 purjosipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1-2 punaista chilipaprikaa

500 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 rkl tai maun mukaan tacomausteseosta

2 dl kermaa
(suolaa)

Kuori ja lohko kurpitsa kattilaan. Silppua sekaan purjo, valkosipulinkynnet sekä chilipaprikat. Lisää vettä niin, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Anna kiehua kannen alle, kunnes ainekset ovat sopivasti pehmenneet.

Paista jauheliha silputtujen sipulien kera pannulla. Mausta tacomausteella.

Soseuta kasvikset kattilassa sileäksi keitoksi. Lisää sekaan kerma sekä paistettu liha. Mausta vielä tarvittaessa suolalla.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Made from Keitele, made in Jyväskylä



Ehdinpäs! Nimittäin tajusin ajoissa tänä vuonna sen, ettei madesesonki kestä loputtomiin. Edellisien vuosien yritykset tehdä jotain mateesta ovat nimenomaan tyssänneet siihen, että niitä ei enää tiskeillä ole näkynyt.

Tykästyin ajatukseen tehdä hommatuista madefileistä jotain muuta kuin keittoa, joka on varmaan se ensimmäinen ruokalaji mikä kyseisestä kalasta tulee mieleen. Idea valmistaa madetta uunissa on lähtöisin Ursulan mahtavasta Kalantiini -blogista.

En malta olla hehkuttamatta kyseistä blogia, sillä sieltä on omalle to-do -listalle korvamerkittynä monen monta reseptiä. Kannattaa tutustua, Ursula kalakauppiaana jos kuka tietää miten kalasta tehdä safkaa.



UUNIMADE SMETANALLA KUORRUTETTUNA
noin 1/2 kg madetta fileenä
suolaa
valkopippuria
sitruunamehua

1/2 purjo
öljyä kuullottamiseen

tuoreita yrttejä (itse käytin ruohosipulia)
1 prk smetanaa
3 rkl majoneesia
ripaus suolaa




Ota fileet huoneenlämpöön ja ripottele niiden pinnalle suolaa ja pippuria. Purista kaloille myös vähän sitruunan mehua. Anna maustua hetkisen.

Kuullota tällä välin ohueksi leikattu purjo pannulla öljytilkan kera. Purjosuikaleiden ollessa pehmeitä, siirrä ne sivuun hetkeksi odottamaan.

Sekoita smetana ja majoneesi keskenään, mausta seos halutessasi ripauksella suolaa.

Voitele uunivuoka. Siirrä kalat vuokaan, kaada purjosipulit sekä silputut yrtit tasaisesti niiden pinnalle. Levitä päällimmäiseksi smetana-majoneesiseos.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Mateen kylkiäisenä oli tarjolla raikasta ja värikästä salaattia.