sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Munakasrulla kylmäsavunieriästä

"Munakasrullan kylkiäisenä simppelisti rucolasalaattia kastikkeella."

Tämä on herkkua! Idea tehdä suolaista "kääretorttua" on lähtöisin viime viikonlopun suvun naisten illanistujaisista. Illan emäntä antoi kotiinviemisiksi kennon omien kanojen munia ja halusin ne käyttää johonkin erityiseen.

Paljon viime aikoina leiponeena mikään makea ei tullut kuitenkaan kysymykseen. Muistin onneksi sitten munakasrullan, se olikin oikein hyvä tapa hyödyntää nämä spesiaalit kananmunat. Täytevalintakin juontuu samaisesta sukutapaamisesta, siellä nimittäin ruokatarjoilu oli kalavoittoinen ja illan antimista eritoten jäi mieleeni nieriä.

Munakasrullan ohje on mukaeltu Maku-lehdestä. Siinä käytettiin pakastepinaattia, jonka itse korvasin persiljalla ja nokkosella. Lisäsin myös pellavansiemenrouhetta rikastuttamaan taikinaa. Oli muuten ensimmäinen kerta kun käytin pipartuorejuustoa. En ymmärrä, miksen sitä aiemmin ole ostanut. Se käy todella hyvin yksiin kalan maun kanssa.

MUNAKASRULLA KALATÄYTTEELLÄ

munakasrulla:
4 kananmunaa
3 dl kevytmaitoa
3 rkl oliiviöljyä
3/4 dl grahamjauhoa
kourallinen tuoretta persiljaa
noin 1 1/2 dl kuivattua nokkosta
1-2 rkl pellavansiemenrouhetta
1/2 tl valkopippuria
ripaus suolaa

täyte:
125 g piparjuurituorejuustoa
noin 100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g kylmäsavustettua nieriää
muutama retiisi
rucolanlehtiä

Vatkaa kananmunat kevyesti kulhossa, lisää sekaan maito ja kuivat aineet sekä mausteet. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa uunipelti/vuoka leivinpaperilla. Kaada munaseos paperille tasaisesti ja paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.

Levitä jäähtyneelle rullalle keskenään sekoitetut tuorejuustot. Ripottele pinnalle pieneksi leikattu nieriä sekä silputut retiisit ja rucolat. Kääri rullalle.

3 kommenttia:

  1. Heippa,

    Onko sinulla sähköpostiosoitetta, mhin saisin privaviestiä lähetettyä? :)

    t. Jenni
    Liemessä-ruokablogi

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva blogi sulla, jään varmasti seurailemaan! Ompa erityisen hyvännäköinen tämä munakasrulla, mullakin on pari arkivariaatiota omassa blogissani.

    VastaaPoista
  3. Hei tosi kiva kuulla :) Positiivisesti yllätyin miten kivannäköinen tästä tuli, muistelen joskus tehneeni samankaltaista munakasrullaa mikä oli toki hyvää maultaan mutta ei niin onnistunutta ulkonäöltään.

    VastaaPoista