lauantai 20. elokuuta 2011

Satakunta: Uunisiika


Suomalaisiin perinneruokiin kuuluu olennaisesti kalaruoat. Ilokseni olenkin todennut, että tämän "projektin" myötä on tullut tehtyä muistakin kaloista kun lohesta tai seistä ruokaa. Se on hyvä juttu se. Vielä kun opettelisi itse käsittelemään alusta asti fisuja. Myönnettäköön, että tälläkin kertaa kalatiskin myyjä valmisteli kalan suomustusta myöten.

UUNISIIKA

n. 1 kg:n siika
1 rkl karkeaa merisuolaa
2 rkl voita paistamiseen
lisäksi ruohosipulia

Suomusta, perkaa ja huuhdo siika. Kuivaa kala keittiöpaperiin ja mausta suolalla sisältä ja päältä. Anna maustua viileässä vähintään tunti. Pyyhi kalasta ylimääräinen suola ja tee viillokset paksuun selkälihaan.

Sulata uunipannussa 2 rkl voita. Pyöräytä siika voisulassa ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Nosta kypsä siika lämpimälle tarjoiluvadille. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja munakastikkeen kanssa.

(Lähde: Riitta Pojanluoma "Perinnemakuja maakunnista")


Tämä kala ei ollut mikään vonkale, vain noin puolen kilon painoinen. Ohjeen mukaan tehtynä suolaus onnistui tosi hyvin. Mukaan kalan kaveriksi uuniin laitoin kypsymään punajuurta, kukkakaalia, porkkanaa ja sipulilohkoja. Kasviksistakin tuli ihanan mehevän makuisia vuokaan lisätyn voin takia.

4 kommenttia:

  1. Mä luin ensin että uunisika ja ihmettelin kun oli kalan kuva :D Mutta siikahan se siellä olikin! Kyllä tosiaan ihan liian harvassa on ne kerrat kun tulee ylipäätään kalaa laitettua, tai että se olisi jotain muuta kuin lohta tai pakasteseitä. Isäntä on viimeaikoina herännyt kalastuksen riemuihin, joten toivoa on, tosin saaliit ovat vielä jääneet kovin vähäiselle tasolle :/ Mutta ehkä ensi kesänä sitten...

    Kannattaa kyllä piipahtaa ehdottomasti siellä Kivisalmen Kievarissa, se ei edes ole ihan kamalan pitkän matkan päässä. Ihana paikka, ja hyvää ruokaa!

    Ja vitsit että mintturollot voisikin olla hyviä! Mä en lapsuudesta muista näitä ollenkaan, mutta ne sellaiset tohveet muistan joissa on se ruskeavalkoinen kierre. Niistä tykkäsin kuin Simo hillosta ;)

    VastaaPoista
  2. http://www.youtube.com/watch?v=ugl42dbJyz0 :D

    VastaaPoista
  3. Hayley: Kiitti!
    Katiskatar: Ois tosi mahtava jos saisi tuoretta, itsepyydettyä kalaa useammin kuin kerran pari kesässä. Heh, meidän on vissiin yhdessä lähdettävä kalalle ;) Itse en saisi edes matoa koukkuun tai osaisi jotain virveliä käyttää, joten kait se on turvauduttava kalatiskin tarjontaan tulevaisuudessakin..
    PLI: Tää pistää hymyilyttämään joka kerta :)

    VastaaPoista