sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kesäkurpitsavuoka paranneltuna versiona


Tykästyin kesäkurpitsan makuun uuniruoassa niin kovin, että täytyi aivan tehdä toistamiseen sitä. Nyt kylläkin reseptin pienellä hiomisella ja eri lihaa käyttäen. Olennaisin parannus ehkä on kasvisliemen poisjättäminen. Huomasin, että sitä lisäämällä ruoasta tuli turhan vetistä. Minkähän takia sitä edes lisäsin jauhelihaversiossa? Kokeilemalla oppii, huomasin tämän jälleen kerran.

KESÄKURPITSA-KANAVUOKA

400 g kananpojan jauhelihaa
öljyä paistamiseen
2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
2 - 3 rkl vihreää (omatekoista) pestoa
150 g ranskankermaa
suolaa
mustapippuria
timjamia
oreganoa
emmental-juustoraastetta

Pilko kesäkurpitsat ohuiksi siivuiksi. Laita ne voideltuun uunivuokaan. Ruskista jauheliha ja pilkotut sipulit öljyä pannulla apuna käyttäen. Mausta jauhelihaseos suolalla, pippurilla, timjamilla ja oreganolla ja lisää joukkoon ranskankerma ja pestokastiketta. Yhdistä jauhelihat uunivuokaan kesäkurpitsan sekaan ja sekoita. Ripottele ruuan päälle juustoraaste ja paista uunissa (200 asteessa) noin puoli tuntia.


Tuosta ohjeen parantelusta tulikin mieleen, että olisi kiva ottaa jokin resepti jota kokeilisi ja kääntelisivääntelisi niin paljon, että siitä tulisi itselle mieluisin. Jokin ruoka ehkä tai sitten vaikka leipomus. Sen täytyisi olla sellainen mitä jaksaisi useasti tehdä ja mistä löytyisi riittävästi pelivaraa.

Tekisi tästä itselle vaikka vuoden mittaisen projektin, samaan tyyliin kuin suomalaiset perinneruoat tänä vuonna. Ensimmäisenä tulee mieleen omenapiirakka, siitä ei olisi vaikea tehdä joka kuukaudelle eri versiota, ohjeita kun on pilvin pimein. Olisi tammikuun omenapiirakka, helmikuun omenapiirakka.. Jaksaisikohan sitä "sitoutua" yhteen lajiin koko vuodeksi. Seuraavana vuonna ei sitten luultavasti tarvitsi tehdä ainoatakaan omppupiirakkaa!


Tällaista reseptien "hifistelyä" on varmasti tehty useassa blogissa. Ei hullumpi idea ollenkaan, hmm.. laitetaanpas korvan taakse jemmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti