maanantai 15. elokuuta 2011

Kesäkurpitsa-jauhelihavuoka


Viime päivinä karppaamisesta on puhuttu mediassa paljon. Itsekin olen mielenkiinnolla lukenut kyseisestä ruokavaliosta ja joutunut toteamaan, että paljon järkeä siinä hommassa on. Fiksua mielestäni on syödä tai ainakin pyrkiä syömään hyödyllistä ja nälkää poissapitävää (aitoa) ruokaa, eikä pelkästään mahan täytettä.

Sen enempää ottamatta kantaa vähähiilihydraattiseen ruokavalioon hehkutan kuitenkin niin sanottujen karppiruokareseptien puolesta. En koe niiden valmistusta mitenkään hankalaksi. Tässä esimerkkinä yksi resepti, joka mielestäni onnistui tosi hyvin. Ja helposti.


KESÄKURPITSA-JAUHELIHAVUOKA

400 g naudan jauhelihaa
2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
2 - 3 rkl vihreää pestoa
150 g ranskankermaa
luomukasvisliemijauhetta
jauhelihamaustetta
mustapippuria
emmental-juustoraastetta
tuoretta basilikaa

Pilko kesäkurpitsat ohuiksi siivuiksi. Laita ne voideltuun uunivuokaan ja lisää veteen sekoitettua kasvisliemijauhetta sekaan. Ruskista jauheliha ja pilkotut sipulit. Mausta jauhelihaseos ja lisää joukkoon ranskankerma, pestokastike sekä silputtu basilika. Yhdistä jauhelihat uunivuokaan kesäkurpitsan sekaan ja sekoita. Ripottele ruuan päälle juustoraaste ja paista uunissa (200 asteessa) noin puoli tuntia.

1 kommentti:

  1. Hei tätä täytyy ehdottomasti kokeilla näin kesäkurpitsan ystävänä!

    VastaaPoista