perjantai 14. helmikuuta 2014

Kun ajatus on tärkein


♥ HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ YSTÄVÄT RAKKAAT 

Ystävänpäiväkakun täytyy ei pelkästään maistua, vaan myös näyttää imelältä. Nyt on se hetki vuodesta, kun sokerileipurit saavat luvan kanssa ottaa kaikki hempeänsävyiset ja lällyimmät sydänkoristerakeet käyttöön.

Ja vaikkei kakku onnistuisikaan aivan viimeisen päälle, ei hätää, sillä tosi ystävät eivät sellaisesta piittaa. Se ajatus kun on tärkein. Ja kevyt sokerihiprakka.


SUKLAINEN YSTÄVÄNPÄIVÄKAKKU MANSIKKA-KERMATÄYTTEELLÄ

Pohja
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte
250 g pakastettuja mansikoita
1 dl kuohukermaa
200 g vaniljanmakuista tuorejuustoa
1/2 - 1 dl sokeria (tai maun mukaan)

Päälle
1/2 prk mansikanmakuista rahkaa
vaaleanpunaista sokerimassaa
koristerakeita

Pohjaa varten mittaa kulhoon kuivat aineet sokeria lukuunottamatta sihdin läpi sekoittaen.

Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää jauhoseos vaahdon sekaan varovasti käännellen.

Kaada taikina tasaiseksi levyksi leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia.

Soseuta tai muussaa sulaneet mansikat kevyesti haarukalla. Valuta enimmät nesteet joukosta pois (se kannattaa hyödyntää myöhemmin kakun kostutuksessa).

Vatkaa kerma kuohkeaksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sopiva määrä sokeria.

Leikkaa jäähtynyt pohja joko puoliksi tai vinottain kulmasta kulmaan, riippuen siitä minkämuotoisen kakun haluaa.

Levitä toiselle puoliskolle soseutetut mansikat sekä kerma-tuorejuustoseos. Käännä toinen levy päälle ja kostuta sen pinta kevyesti mansikoista jääneellä mehulla (tai vedellä).

Nosta kakku viileään ja anna sen tekeytyä mielellään yön yli.

Koristeluvaiheessa leikkaa kakku haluamaasi muotoon. Nosta se tarjoiluvadille.

Kauli sokerimassa ohueksi levyksi. Tomusokeria avuksi käyttäen massa ei tartu pöydän pintaan. Levitä kakun pinnalle mansikkarahkaa, kermavaahtoa tai kakun täytettä mikäli sitä on jäänyt yli. Nosta sokerimassalevy kakun päälle ja taputtele sivuilta tasaiseksi. Tai leikkaa se pelkästään kakun muotoon jättäen sivut paljaaksi.

Koristele teemaan sopivilla rakeilla tai nonparelleilla.



2 kommenttia: