perjantai 3. toukokuuta 2013

"Tarjoilija, keitossani on hometta.."


"..Ja sitä on juuri sopivan paljon!."

Äkillinen homejuustohimo. Pakko tehdä jotain sinihomeista. Sosekeittoa. Eräänä päivänä tämän korkealentoisen ajatuksenjuoksun pohjalta päädyin tekemään keittoa. Se on nopeaa, helppotekoista ja onnistuu aina. Oikeasti, monta ruokaa sössineenä voin vannoa, että sosesoppaa ei pysty pilaamaan. Ei ainakaan helposti.

Melko tuoreena homejuustodiggarina jouduin maistelemaan ja murustelemaan aurajuustoa sopan sekaan varovasti vähän kerrallaan, sillä pelkäsin siitä muutoin tulevan liian tujua. Siinä taisikin yksi keittoannos huveta särpiessä ja makua tarkkaillessa. Ei hassumpaa "ruoanlaittoruokaa".

 SAMETTINEN SINIHOMEJUUSTO-KUKKAKAALIKEITTO

1 kukkakaali
1 purjosipuli
voita/öljyä kuullottamiseen
2 dl kermaa
sinihomejuustoa
mustapippuria
suolaa
ruohosipulia

Kuullota purjosilppu pehmeäksi öljytilkassa.

Lisää kukkakaali pieninä lohkoina ja sopiva määrä vettä joukkoon ja anna kiehahtaa. Soseuta ainekset kukkakaalin kypsyttyä. Lieden tehoa voi tässä vaiheessa pienentää.

Lisää keiton sekaan kerma sekä mieluinen määrä sinihomejuustoa. Mausta mustapippurilla, tarvittaessa suolalla sekä tuoreella ruohosipulilla.

2 kommenttia:

  1. Ei voi olla pahaa!! Paljonko noin suurinpiirtein päädyit käyttämään sitä sinihomejuustoa :) Pakko testata tätä!

    VastaaPoista
  2. Moikka vaan, yks päivä tässä pohdinkin, mitä sulle mahtaa kuulua :) Joo, kannattaa testata, ei todellakaan hullumpaa esim. lounaaksi. Auraa kului ainakin puoli pakettia, varmaan siis 100 gramman hujakoille menee ;)

    VastaaPoista