perjantai 23. syyskuuta 2011

Avokado-kesäkurpitsapasta


Kauppareissulla nappasin yhden kypsän avokadon mukaani ja aloin ideoimaan jotain nopeaa apetta siitä tehtäväksi. Olin aikaisemmin päivällä syönyt tukevan lounaan kiinalaisessa ravintolassa, joten mieli kaipasi jotain kasvispitoisempaa ruokaa illaksi.

Tämä oli todellista pikaruokaa, sillä tein tämän muiden kokkailujen ohessa. Olin aiemmin lukenut Pastanjauhajien mukapastasta, joten halusin itsekin kokeilla käyttää kesäkurpitsaa kastikkeen lisukkeena. Kokeilu kannatti ja kesäkurpitsaa kun ei liiaksi kypsentänyt, se myös säilytti kivan suutuntuman.


AVOKADO-KESÄKURPITSAPASTA

1 kypsä avokado
noin puolikas kesäkurpitsa
1 sipuli
1 vihreä paprika
öljyä paistamiseen
noin 100 g tuorejuustoa (Arla Ingmanin perinteinen tuorejuusto)
suolaa
mustapippuria
noin 2 rkl vihreää pestokastiketta

Pilko sipuli ja paprika lohkoiksi ja kuullota niitä pannulla öljyssä kuumentaen. Niiden hieman pehmennettyä lisää avokado- ja tuorejuustokuutiot. Jatka kypsentämistä samalla sekoitellen. Lopuksi lisää pestokastike. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Paista suikaloitu kesäkurpitsa kastikkeen valmistuttua. Lisää tarvittaessa öljyä pannulle ja sekoittele suikaleita miedolla lämmöllä kunnes kesäkurpitsat ovat hieman kypsyneet. Yhdistä lopuksi paistokset.

2 kommenttia:

  1. Mulle tää avokado on aika vieras laji. Joskus yläasteen kotsantunnilla tehtiin jotakin avokadosta, mutten muista yhtään että tykkäsinkö siitä ees... =)

    VastaaPoista
  2. En itsekään pahemmin ole avokadoa käyttänyt ennen, mutta nyt olisi taas muutama kappale "kypsymässä" täällä kotona. Täytyy kehitellä niistä jotain, jos ei muuta niin salaattia tai jotain lisuketta.

    Melko ruokaisa hedelmä on kyseessä ja sen maku on toisaalta sellainen mauton, mutta aika raskas. Luulen että jos liikaa syö avokadoja kerralla tähän saattaa kyllästyä, sen verran omintakeinen maku siinä on ;)

    Kannattaa kokeilla josko siihen vaikka tykästyisi :)

    VastaaPoista