torstai 30. joulukuuta 2010

Indoor Gardenin Herb:ie 23


Nyt kun Herb:ien hankinnasta on melkein kuukausi, ajattelin tehdä pienen tilannekatsauksen. Tähän mennessä kokemukset tästä yrttipuutarhasta ovat yleisesti ottaen hyvät ja edelleenkin olen tyytyväinen sen ostoon. En ole minkään sortin viherpeukalo, joten sen suhteen asiantuntevuus on nolla. Täysin kelvoton laite ei siis voi olla kyseessä, kun kerran minäkin olen saanut yrtit pysymään hengissä ;)

Laite oli helppo kasata, jopa pitkän työpäivän jälkeen aivot jumissa kokoaminen onnistui. Mukana tulleet ohjeet olivat lyhyet ja helposti ymmärrettävissä. Kasaamisen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin laittaa töpselit seinään (valolle ja vesipumpulle on omat virtajohtonsa) ja yrttiruukut kaukaloon. Helppoa. Ruukkuja laitteeseen voi laittaa kaksi tai kolme, sen säätely onnistuu helposti erillisillä muovikappaleilla.

Pakkauksen mukana tuli kaksi pussukkaa lannoitetta, ensimmäinen pussi laitettiin heti ja toinen käytetään ensimmäisen vedenvaihdon yhteydessä (suositellaan tehtäväksi noin 3 viikon välein). Itselläni se on tekemättä, tarkoitus olisi lähiaikoina vaihtaa vedet ja lisätä se lannoite.

Suunnilleen parin päivän välein tarvitsee lisätä vettä. Laitteen kaukalossa on rajapinnat min ja max merkittynä, vesirajan täytyisi olla aina niiden välissä. Joku kerta on kasteluväli venynyt liikaa, mutta eipä nuo yrtit ole liiemmin siitä suuttuneet.

Alkuun puutarhassa nököttivät persilja, basilika ja villirucola, mutta myöhemmin sitten vaihdoin rucolan tilalle timjamin. Vaikutti siltä, että rucola alkoi hieman nuutumaan, niin käytin sen sitten ruuanlaitossa ja vaihdoin sen muutenkin meillä enemmän käytettyyn timjamiin. Ilokseni olen huomannut, että yrttejä saa käyttää paljon ja aina vaan kasvaa lisää tilalle. Varsinkin persiljan kasvu on huimaa, sitä myöskin on tullut napsittua kokkailuihin eniten. Liekö nimenomaan tuosta harvennuksesta johtuu nopea kasvu, tiedä häntä.

Kaiken kaikkiaan tykkään eritoten siitä, että aina on tuoreita yrttejä saatavilla. Ja että ne eivät ole jääkaapissa säilytyksessä niin kuin ennen. Ja onhan se piristävän näköinen kirkkaine valoineen varsinkin näin kaamoksella. Suosittelen :)


EDIT. 31.12.2010 Myöhemmin vielä kun mietiskelin tätä yrttipuutarhaa ja sitä kuinka tyytyväinen siihen olen, niin kävi mielessä yksi miinuspuoli (sentäs). Kun lisää vettä, niin täytyy vähän vaikeasti taivutella itseään, että näkee min/max -rajat, ne kun muuten tuppaavat jäädä näkökentässä valaisimen taa. Tämä on siis tyyliin keksimällä keksitty puute/vika, sinäänsä tällä ei dramaattista vaikutusta käytettävyyteen ole, mutta ehkä parannuskohde kuitenkin :)

10 kommenttia:

  1. Kiva, että olet ollut tyytyväinen. Minä sain jolupukilta samanlaisen :) Kasaan sen viimeistään silloin, kun korjaan jouluvalot pois.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ihana vehje kyllä! Meillä kissa söis kaikki yrtit ;)

    VastaaPoista
  3. Voi, miten kivan joululahjan oletkaan saanut, Omenaminttu!
    Katiskatar: Kisusta ois varmaan tosi mukava kun sais rouskutella tuoreita rehuja ympäri vuoden, sä tosin saattaisit olla himpun verran eri mieltä ;)

    Hyvää uutta vuotta molemmille!

    VastaaPoista
  4. Minulla on Zengrow ja hienosti toimii!

    VastaaPoista
  5. Ostin tollasen viikonloppuna. Minkälaista ääntä tuo sulla pitää? Mulla pumppu oli aluksi hiljainen, mutta jo seuraavana päivänä rupes pitämään melkosta meteliä ja ilmeisesti tuo loota vielä resonoi mukavasti. Onko siis ollut ongelmia äänen kanssa?

    VastaaPoista
  6. Kyllähän se aina välillä innostui korisemaan aika lujaakin, mutta minusta tuntuu että se johtui veden vähyydestä. En ole ihan varma, mutta sitten kun lisäsin vettä niin se aina rauhoittui :)

    Kilpaa huutavat jääkaapin kanssa, meidän jääkaappikin on kumman äänekäs tapaus.. Nyt kesän ajaksi laitoin Herbien kaappiin, tarkoitus olisi kyhätä yrttipuutarhaa pihan puolelle.

    VastaaPoista
  7. Hyvä juttu ja vaikka tää näyttää olevanki jo vanha artikkeli niin tuohon Herbien korisemiseen auttaa kun laittaa veden tuloaukkoa pienemmälle siitä vesipumpusta. Tietty myös tuo liian vähäinen vesi laittaa sen nikottelemaan myös. :D Alhaalla oma juttu Herbiestä ja tänhetkisistä kasvatuksista.

    http://snapshotmotions.blogspot.fi/2013/02/yrtittanytta-ei-laiteta-herbie-23.html

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon vinkistä!! Vaikka vanha postaus kyseessä, niin laitehan ei ole mihinkään hävinnyt. Se ei tosin ole nyt hetkeen ollut käytössä, ja kesäisin yrtit tulee noukittua pihamaalta mutta ensi talvea ajatellen tämä tieto on kullanarvoinen.

    VastaaPoista
  9. Sain äitienpäivä lahjaksi ja olen nyt kokoamassa sitä. Yksi ongelma- valaisimen paikka on keskellä pitkää sivua. Voiko sen paikkaa muuttaa? Siis päätyyn niin kuin sen siellä olla pitääkin. En uskalla kovin vahvin ottein käsitellä etten riko sitä. Harmittaa kun haluaisin sen nyt käyttööni ja yrtitkin ostettu. Osaako kukaan auttaa???

    VastaaPoista
  10. Voi että, toivottavasti olet jo saanut ratkottua pulman, itse en nimittäin keksi tuohon valitettavasti mitään. Omassa laitteessa kun tuo valaisimen kiinnityskohta on nimenomaan päädyssä, ei pitkällä sivulla. Tai sekin on mahdollista, että olen ymmärtänyt kommenttisi väärin. Mutta jokatapauksessa, toivon mukaan ongelma ratkeaa!

    VastaaPoista