maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän viettoa



Itsenäisyyspäivän kunniaksi ruokapöydästä löytyi possun sisäfilettä pihveinä kera ihanan juustokastikkeen. Niin hyvää! Ja helppo tehdä, sen kuin vaan vähän nuijii lihan rakennetta mureammaksi ja paistaa pannulla väriä molemmille puolille. Sen jälkeen pihvit laitettiin vuuassa uuniin Valion ruokakerman (makuna kolme juustoa) ja Koskenlaskijan (makuna voimakas) siivujen kanssa. Tadaa, lounaan lihaosuus oli valmis.

Lisukkeeksi perus-vihersalaattia sekä pottu-lanttu-porkkana-sipulimuussia höystettynä Creme bonjour cuisinella (makuna sipulisekoitus). Ennen tarjoilua silppusin soseen sekaan vielä tuoretta persiljaa.



Annos ei ole kovin kauniin näköinen, mutta voin vakuuttaa, että ruoka oli maukasta :)



Jälkkärin osuutta hoiteli mustikka-vadelmapiiras, jonka tein perusmurotaikinan ohjeella eli näin:

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoa
2 tl vaniljasokeria

Yhdistä kuivat aineet. Vaahdota hieman pehmennyt voi ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten. Lopuksi yhdistä jauhot ja sekoita taikinaksi.

Painelin taikinaa piirakkavuuan pohjalle ja lisäsin sen päälle mummolta saatua mustikka-vadelmahilloa. Kaulitsin osasta taikinaa päälle kuoren, jonka siis törkkäsin hillon päälle. Pistelin haarukalla reikiä piirakkaan ennen uuniin laittoa, paistoin 200 asteessa sen verran että pinta sai väriä (en tarkkaa aikaa tarkistanut).

Loppuun kuva tämänhetkisestä "silmäterästäni":



Tämä ihanuus on siis Herb:ie, Indoor Gardenin pöytäpuutarha. Jo yli kuukauden ajan olen harkinnut tämän hommaamista, nyt sitten ylityöputken jälkeen palkitsin uurastuksen ja päätin jahkailun :) Jännä nähdä miten nämä yrtit pärjäävät, joita on tällä hetkellä villirucola, persilja sekä basilika (joka oli luomua). Toivon mukaan laitteesta on muutakin hyötyä kuin pelkkää silmäniloa. Tähän aikaan vuodesta laite tosin toimii myös kirkasvalolamppuna ;)

2 kommenttia:

  1. Hei, mielelläni kuulisin lisää miten pöytäpuutarha toiminut! Ystävälläni toinen isompi zengrow missä irrotettava/säädettävä valaistus joka kuulemma käytössä helpompi, mutta kerro kommentteja kun ollut vähän aikaa käytössä miten toiminut!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, sainkin sun pyynnöstä idean tehdä oman postauksen tuosta Herb:iestä :) Tosi tyytyväinen olen ollut siihen.

    VastaaPoista