perjantai 16. elokuuta 2013

Ihan vaan pala kakkua


Ihan vain pienen pieni pala. Niin suloisen näköinen, ettei sitä meinaa tohtia leikata. Tuoreet kotimaiset marjat ovat kyllä kauneimpia kakun koristeita mitä tiedän.

Mutta itse kakkuun. Se on jälleen kerran modifioitu eri resepteistä ja varsinainen innokki tekemiseen oli pohjan soveltuvuuden testaus. Alkuperäisesti pohjaa on käytetty raakabrownien tekoon, on kokeiltu sitäkin, ja samalla huomasin sen olevan kuin tehty juustokakulle. Kyllä vain, sen pystyi helposti levittämään vuokaan ja mikä parasta, siitä sai leikattua siistejä paloja.


Kakun täytteessä ei sen sijaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, ne valikoin jääkaapista löytyneiden maitotuotteiden mukaan. Eipä siinä, jämistä tuli taas todellista herkkua, minulle ainakin maistuu mascarponen, kermavaahdon ja marjojen yhdistelmä milloin tahansa.



MASCARPONE-MARJAJUUSTOKAKKU
 (halkaisijaltaan 15 cm:n vuokaan)

pohja:
2 dl saksanpähkinöitä
1/2 dl raakakaakaota tai -kaakaojauhetta
ripaus suolaa (ihan vähän!)
noin 65 g kivettömiä taateleita

täyte:
2 dl kuohukermaa
250 g mascarponejuustoa
noin 2 dl tuoreita marjoja
(itse käytin vadelmaa ja mustikkaa)
vaniljasokeria ja tavallista sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä




Jauha pähkinät monitoimikoneella karkeaksi jauheeksi. Lisää raakakaakao ja ripaus suolaa ja jatka hetki jauhamista. Viimeiseksi lisää taatelit ja jatka jauhamista, kunnes pohjamassa on tasaista.

Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Täytettä varten vatkaa kerma vaahdoksi. Sen jälkeen lisää vaahtoon mascarpone-tuorejuusto ja sokerit ja notkista seosta vielä vatkaimella, jotta täytteessä tulee kuohkeaa.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä vähintään viiden minuutin ajan. Puristele niistä sitten ylimääräinen vesi pois ja sekoita levyt huolellisesti pieneen loraukseen kiehuvaa vettä. Kaada lionnut liivateneste ohuena norona täytteen sekaan ja sekoita todella hyvin. Huolimattomasti sekoitettu liivate saattaa muodostaa inhottavia klönttejä täytteeseen.

Kaada täyte pohjan päälle vuokaan, tasoita pinta ja jätä hyytymään jääkaappiin mielellään yön yli (tai ainakin neljän tunnin ajaksi).

Koristele hyytynyt kakku esimerkiksi tuoreilla marjoilla.





6 kommenttia:

  1. Ihanan simppeli, mutta laadukkaista raaka-aineista tulee varmasti herkullinen lopputulos.
    Kun saan syöjiä tarpeeksi, on ilo tarjota tällä reseptillä syntynyt juustokakku.

    VastaaPoista
  2. Nam, vaikuttaapa herkulliselta! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen pala kakkua :) Ja totta puhut, marjat ovat niiin kauniita kakun päällä - ja muutenkin!

    VastaaPoista
  4. Hei kiitti kovasti näistä ihanista kommenteista! Ja totta tosiaan, monesti vähemmän on enemmän leivonnassakin. Aidot, täyteläiset maut pääsevät valloilleen :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kakku! En muista oonko ennen käynyt täällä hämmästelemässä, mutta sulla on kyllä sellainen blogi että voisin mielelläni kokeilla näistä ruoista kaikkia. Samanlainen ruokamaku meillä, eli kiitos hyvästä blogista! :)

    VastaaPoista
  6. Ensin olin aivan varma, että tämän kommentin takana on äitini. Tämä on varmaan kaikista ihanin ja kannustavin palaute ikinä! Kiitos Hoo :)

    VastaaPoista