tiistai 6. elokuuta 2013

Hävikkiherkku-makkarasoppa


Varmasti jokaikiselle grillivastaavalle tulee välillä ylilyöntejä kypsennettävän ruokamenekin arvioinnissa. Varsinkin grillimakkaroiden osalta. Perinteisin, muttei se suositeltavin tapa ylijäämän "hävittämiselle" lienee antaa ne perheen nelijalkaisille karvakavereille. Pikku Leijona pursuisi muodottomaksi, mikäli tämä tapa olisi meillä jatkuvassa käytössä, joten itse ne on hyödynnettävä.

Soppa on hyvin usein luonteva ratkaisu käyttää ruokatähteitä. On vain plussaa, että jo valmiiksi kypsennetty raaka-aine nopeuttaa kivasti valmistusta. Toinen maukas käyttökohde on munakas, sekin on tullut testattua.

Keittoon kasvisliemen voi tehdä itse, kuten minä lomailijan ekstra-ajasta ja -innostuksesta johtuen. Se toki onnistuu myös liemikuutiolla tai fondilla. Makkaraksi valitaan tietenkin omaa suosikkia, itsellä sattui olemaan Pajuniemen Helsinkiwurstia (tomaatti-mozzarella). Se sopi oikein hyvin juuri näiden kasviksien joukkoon.


 

MAKKARAKEITTO KESÄKAUDEN KASVIKSILLA

tarvitset:
grillimakkaraa/wurstia
kasvislientä
palan kukkakaalia
voinokareen
pienen purjon
kesäkurpitsaa
erilaisia yrttejä (joko tuoreena tai kuivattuina)
mustapippuria
(suolaa)





Tein keiton näin:

Ensimmäisenä leikkasin kukkakaalista pieniä nuppuja kypsymään kasvisliemeen. Annoin kattilan porista pienellä lämmöllä sen aikaa, kun valmistin muut kasvikset.

Leikkasin nokareen voita pannulle. Kuullotin purjosipulille ja kesäkurpitsakolikoille kevyesti väriä pintaan. Lisäsin ne sitten keiton joukkoon.

Pilkoin jo aiemmin grillatut makkarat paloiksi ja lisäsin nekin kasvisliemeen. Huom! Jos käytät kypsentämätöntä makkaraa, kannattaa ne lisätä keittoon jo alkuvaiheessa tai paistaa kypsiksi pannulla.

Lopuksi vaan sekoittelin ja annoin ainesten lämmetä hetken aikaa. Lisäsin sitten yrtit kevyesti rouhittuina ja maustoin mustapippurilla. Kasvisliemen ja makkaran suolaisuudesta riippuen voi keittoon lisätä myös suolaa.


2 kommenttia:

  1. ihana kesäinen makkarakeitto :) menee kokeiluun!

    VastaaPoista
  2. Joo, mäkin pidin erityisesti tämän sopan ulkonäöstä. Onneksi makukin oli kohdallaan ;)

    Kiva kuulla :)

    VastaaPoista