tiistai 9. heinäkuuta 2013

Pikkupurtavaksi savulohta, yrttiraejuustoa ja vihersämpylöitä



Tein mieluisan blogilöydön vastikään, ja heti kättelyssä vastaan tuli mahtava ohje. Kauniit kuvat ja mielenkiintoiset, viljattomat vihersämpylät saivat minut tarttumaan syöttiin heti.

Eipä ollut huono bongaus laisinkaan, sillä tykkäsin valtavasti näistä. Eikä taikinan teossa kauan nokka tuhissut, joten en voi muuta kuin suositella kokeilemaan. Reseptin muunneltavuus on plussaa, pikkupurilaisten makuun voi vaikuttaa valitsemillaan yrteillä ja pähkinöillä/siemenillä.

Yrttinen raejuusto oli pienessä pakossa ideoitu kesäkurpitsaleipästen seuralaiseksi, sillä purkin parasta ennen -päiväys lähestyi uhkaavasti. Tosi mainiosti raejuustotahna ja kylmäsavulohisiivut niiden väliin sopivatkin.

Kaiken kaikkiaan ei hassumpi kokeilu tämä vihersämpylöiden, lohen ja yrttiraejuuston yhdistelmä. Tekisin toistekin.


 

   VIHERSÄMPYLÄT
(noin 10 pientä)

puolikas kesäkurpitsa
2 kananmunaa
kourallinen yrttejä (näissä basilikaa, persiljaa, timjamia ja viinisuolaheinää)
suolaa
5 rkl psylliumia
3 rkl mantelijauhetta
2 rkl kuivattua nokkosta
vajaa kourallinen paahdettuja auringonkukan siemeniä





Lohko kesäkurpitsa ja riko kananmunat tehosekoittimeen. Lisää yrtit ja aja ainekset tasaiseksi massaksi, ei tarvitse kuitenkaan smoothien tapaan sileäksi. Seos on tässä vaiheessa melko löysää.

Kaada seos kulhoon ja lisää suolaa ja kuivat aineet (nokkosjauheen voi jättää pois ja laittaa 5 rkl mantelijauhetta). Sekoita hyvin. Lisää lopuksi siemenet.

Muotoile taikinasta pieniä pyörylöitä leivinpaperoidulle uunipellille. Sämpylöistä ei kannata tehdä kovin paksuja, että ne kypsyvät läpikotaisin.

Paista 225-200 asteessa (uunin tehosta riippuen) noin 20-25 minuuttia. Puolivälissä paistoa leipäset voi kääntää.




RAEJUUSTOA YRTEILLÄ

1 prk (200 g) raejuustoa
1 pieni valkosipulinkynsi
1 pieni varhaissipuli varsineen
vajaa kourallinen yrttejä (tässä rakuunaa ja timjamia)
suolaa

Kuori ja pilko sipulit aivan pieneksi ja lisää ne raejuustoon. Rouhi sekaan myös yrtit, sekä mausta seos suolalla. Sekoita hyvin.

2 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta, yrteejäkin olisi tuolla omalla pihalla yllin kyllin :)kokeiluun menee.

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu! Nyt elellään niin huippuaikaa kun lähes joka ruokaan tulee haettua tuoreet yrtit omalta pihalta. Ihan parasta!

    VastaaPoista