maanantai 17. joulukuuta 2012

Lanttulaatikko perinteitä rikkoen


Perinteinen suomalainen jouluruoka jakaa mielipiteitä. Monet eivät ole kovin haltioissaan niistä joulupöydän antimista, mitä useimmissa kodeissa on tapana tarjota. Tällöin mikään ei estä tekemästä itse omannäköistä menua, joko perinteisiä ruokia varioimalla tai laittamalla koko setti aivan uusiksi.

Itselle tuttu jouluruoka maistuu. Tuskin maltan odottaa, että pääsee taas herkuttelemaan kinkulla, erilaisilla kaloilla ja äidin (oikean äidin, ei sen einesvalmistajan) tekemillä laatikkoruuilla.

Sen verran itseäni kuitenkin inspiroi erilaisilla resepteillä kikkailu, että halusin testata lanttulaatikkoa, suurta suosikkiani, vähän erityyppisesti. Ideaa hain ulkomaisilta sivustoilta, tällä varmistin ohjeen täydellisen muodonmuutoksen.

Laatikon maku yllätti positiivisesti, se vei kielen mennessään. Ja ei taatusti maistunut perinteiselle. Joten jos lantun maku ei töki, tätä kannattaa testata.


EI-PERINTEINEN LANTTULAATIKKO

3 pientä tai 1 1/2 isoa lanttua (noin 1 1/2 l lanttukuutioita)
1 1/2 dl pinjansiemeniä
1 iso valkosipulinkynsi
1 sipuli
öljyä
1 dl kermaa
mustapippuria
suolaa
tuoretta timjamia
parmesan-juustoraastetta

Aloita kuorimalla ja lohkomalla lantut. Keitä lanttukuutiot kypsiksi vedessä. Sitten, kun lantut ovat pehmenneet, kaada keitinvesi pois ja soseuta ne.

Kaada lanttusose voideltuun uunivuokaan.

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Siirrä ne hetkeksi syrjään odottelemaan ja lorauta pannulle öljyä. Kuullota sipulikuutiot pannulla pehmeiksi.

Lisää lanttusoseen sekaan sipulit, suurin osa pinjansiemenistä, tuoretta timjamia ja desi kermaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita kaikki ainekset hyvin.

Paista 175 asteessa reilu tunti, loppuvaiheessa paistoa laatikon pinnalle voi ripotella juustoraastetta.

Koristele laatikko tarjoilukuntoon lopuilla pinjansiemenillä sekä timjamilla.


Onpas muuten tullut ennenkin tehtyä lanttulaatikoita, joista kumpikaan ei noudata peruskaavaa. Tämä mantelinen versio varsinkin oli huippuhyvää, eikä hullumpaa ollut tämäkään. Tosin kuten sanoin, lanttulaatikoiden ystävänä olen huono arvioimaan näiden sovellusreseptien paremmuutta perinteiseen. Minulle kun uppoaa ne kaikki!

4 kommenttia:

  1. saiskohan vanhemmat luopumaan vanhasta reseptistä täksi jouluksi? näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Heh, jos pelaa varman päälle ja tekis useampaa sorttia "lanttulootaa"? Ihan niinkuin joulupöydässä ei muutenkin löytyisi jo vaikka sun mitä, määrät yleensä pikkusen liioiteltuna ;)

    Kiitti kommentista!

    VastaaPoista
  3. Aah, varmaan huippuhyvää! Eikä nuo kaksi linkkaamaasi laatikkoa varmaan kauas jää. Pitänee ehkä kokkailla tästä viralliselle lanttulootalle kilpailija :)

    VastaaPoista
  4. Joo, Hanna, varsinkin se mantelinen versio on jäänyt hyvin muistiin, sen verran huippista se oli! Ja tämä laatikkohan ei-niin-jouluisena menee myöhemminkin talvella.

    Tulipas mieleen hauska yksityiskohta reseptien selailusta, nimittäin mä en ainakaan tiennyt mitä lanttu on englanniksi. Pian selvisikin että sille on eri käännökset briteissä (swede!) ja jenkeissä (rutabaga). Hah, kaikkea sitä oppii bloggaillessa ;)

    VastaaPoista