maanantai 29. lokakuuta 2012

Supermakea puolukkapiirakka


Makea toffee sopii puolukan kanssa hyvin. Olin jokusen tovi sitten ostanut kondensoidun maidon, mutta se oli kuitenkin jäänyt käyttämättä. Nyt sitten lähdin sen pohjalta ideoimaan tätä puolukkapiirakkaa. Mielessä käväisi puolukkaversio banoffeesta, siihen kun tulee kondensoitua maitoa. Se vaihtoehto jäi kuitenkin pois, koska en viitsinyt alkaa keittämään maitotölkkiä kinuskiksi.

Ajatukset karkasivat taas siihen syksyn mustikkapiirakkaan, ja siitä lähinnä aprikoin pystyisikö sen maitokiisseliä versioida tähän puolukkapiirakkaan. Kyllähän kondensoitua maitoakin pystyy keittämään, niin miksei se kävisi yhtälailla kiisselin pohjaksi.

Täytteen tein siis täysin kokeilufiiliksellä ja se onnistui aikalailla hyvin. Tässä versiossa korvasin maitorahkan jogurtilla ja lisäsin mukaan myös kinuskikastiketta. Kinuskin lisäys ei ole välttämätöntä, kiisselistä tulee makeaa muutenkin.

Pohjan ohje on sovellus Me Naiset -lehden omenapiirakasta (numero 41/2012) ja se sopii halkaisijaltaan noin 24 cm kokoiseen vuokaan.


TOFFEE-PUOLUKKAPIIRAKKA

pohja:
150 g voita
1 1/4 dl palmusokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

täyte:
3/4 dl perunajauhoja
1/2 dl palmusokeria
1 tlk kondensoitua maitoa (makeutettu)
2 1/2-3 dl kevytmaitoa
1 keltuainen

1-2 dl maustamatonta jogurttia
(1/2 dl valmista kinuskikastiketta)

pinnalle puolukoita

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää sekaan kananmuna ja jatka vaahdottamista.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne osissa voi-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Taputtele taikina voideltun piirakkavuoan pohjalle. Apuna taikinan levittämiseen kannattaa käyttää jauhoja.

Kiisseliä varten mittaa perunajauhot, sokeri ja maidot kattilaan. Lämmitä seosta hiljalleen samalla koko ajan hämmentäen. Lisää keltuainen kiisseliin. Anna pulpahtaa muutaman kerran niin, että seos saostuu kiisseliksi.

Lisää kiisseliin jogurtti ja mahdollisesti kinuskikastiketta lisämakeutta tuomaan.

Kaada täyte pohjan päälle tasaisesti ja ripottele pinnalle puolukoita.

Paista 175-200 asteessa noin 45 minuuttia. Loppuajasta pinta kannattaa suojata foliolla tummumisen estämiseksi.

3 kommenttia:

  1. Ahh, toffee ja kinuski! Vastustamaton yhdistelmä. Olisipa tajunnut vielä käydä syksyllä keräämässä itse puolukoita!

    VastaaPoista
  2. Mäkään en tajunnut puolukkametsälle lähteä, mut onneks äiti paikkasi tämän epäkohdan ilmaantumalla yks päivä ovelle hirmuisen iso puolukkarasia käsissään :)

    VastaaPoista
  3. Puolukat jäi metsään minultakin. Harmi. Tämä kuulostaa herkulta! :)

    VastaaPoista