torstai 5. kesäkuuta 2014

Rentoa grillausta ja "ruoanlaittoruokaa"



Grillikesä, hiphurraa, on täällä taas! Grillaus kuuluu ehdottomasti omiin lempparikesäjuttuihin. Ruokahommat saavat muutenkin olla kesällä rennompaa, ja mikäpä siihen filosofiaan kävisi paremmin kuin grillaaminen. Aivan parhautta on, kun porukalla laitetaan ulkona letkeästi ajan kanssa ruokaa ja samalla kenties nautitaan kesäjuomista.

Viihdytään ja nautiskellaan.




Katkarapuvartaat ovat sitä niin sanottua "ruoanlaittoruokaa", mutta nyt siis grillauksen yhteydessä. Näiden jättikatkarapupyrstöjen valmisteluun menee todella pieni hetki, eikä ne tarvitse kypsyäkseen juurikaan sen kauempaa. Ne on helppo heittää ensimmäisenä grilliin ja kas, kohta nälkäisimmät voivatkin jo maistella niitä alkupaloina.

Cajun-maustettujen katkarapujen kanssa sointuu kivasti yhteen Brooklyn American Ale -olut, eikä valkosipulidippikään siinä kokoonpanossa riitele. Mainio setti kaikenkaikkiaan.

Yleisesti ottaen oluen ja ruoan yhdistäminen ei itselleni ole kovin tuttua. Kaavoihin kangistuneena sitä jotenkin ajattelee, että sille spesiaalimmalle ja arjesta poikkeavalle ruoalle on oltava viiniä. Huomasin selaillessani Sinebrychoffin olutjaruoka -sivustoa, kuinka monenlaisten ruokien kylkeen olut sopii.

Erityyppisten oluiden ja ruokien yhdistäminen sivulta saatavien vinkkien avulla ei ole edes hankalaa. Ei siis todellakaan tarvitse olla olutekspertti kokeillakseen uusia ruoka & juoma -makupareja. Rohkeasti vaan maistelemaan.





CAJUN-MAUSTEISET KATKARAPUVARTAAT GRILLISSÄ

200 g kypsiä jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)
noin 1 dl öljyä
 noin 5 rkl cajun-maustetta joko itse tehtynä (kts. ohje alla) tai kaupan valmista

tarjoiluun valkosipulidippiä ja limen lohkoja


Sulata jättikatkaravunpyrstöt hyvissä ajoin ennen grillaamista.

Huuhtele ja kuivaa katkaravut. Kaada öljyä toiseen ja mausteseosta toiseen astiaan. Kasta katkaravut ensin öljyssä, pyörittele sitten mausteessa.

Tikuta mausteiset katkaravunpyrstöt vartaisiin ja grillaa molemmin puolin muutamien minuuttien ajan.

HUOM #1! Mikäli käytät puisia varrastikkuja, liota niitä noin vartin ajan ennen käyttöä.

HUOM #2! Tarkasta kaupan cajun-maustetta käytettäessä onko siihen lisätty suolaa. Mikäli näin ei ole, laita suolaa katkarapujen mausteseoksen joukkoon itse.






CAJUN-MAUSTESEOS

1 rkl paprikajauhetta
1 rkl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
1/2-1 tl suolaa
1/2 tl cayenne-pippuria
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl mustapippuria







Mittaa mausteet pieneen kannelliseen purkkiin ja sekoita ravistaen hyvin. Seos säilyy kuivassa ja viileässä säilytettynä myöhempään käyttöön. Tämän vuoksi sitä kannattaa tehdä kerralla reilumpi satsi.

Nopean valkosipulidipin vartaiden lisukkeeksi tekee käden käänteessä sekoittamalla 1:1 suhteessa ranskankermaa ja valkosipulimajoneesia. Seosta maistaessa huomaa tarvitseeko suolaa lisätä.






"Yhteistyössä Sinebrychoff"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti