torstai 7. heinäkuuta 2011

Kurkku-lime-korianterisalaatti


2 isoa kurkkua tai 4 pientä
2 salottisipulia
Liemi
2 dl vettä
4 rkl vaaleaa etikkaa
8 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 (noin 1 dl) limetin puristettu mehu
Lisäksi
1 dl tuoretta, silputtua korianteria

Leikkaa kurkku pituussuunnassa neljään osaan. Pilko palat pieniksi kuutioiksi tarjoiluastiaan. Kuori ja silppua sipulit. Sekoita kurkkupalojen joukkoon.

Pane loput aineksista kattilaan ja kiehauta seos. Nosta kattila liedeltä ja sekoittele, kunnes sokeri on sulanut.

Kaada jäähtynyt liemi kurkkujen ja sipulin päälle. Saksi tuoretta korianteria salaatin sekaan juuri ennen tarjoilua.

Tämä(kin) lisuke oli yksi juhannuksen herkuista ja tämän(kin) idea on Kodin Kuvalehdestä, numerosta 13.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti