sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kalapihvit ja välimerellinen couscous

Ruuanlaittoinnostus palaili sään hieman viilennettyä. Nappasin eilen ruokakaupasta Ruokapirkka-lehden mukaan ja sieltähän löytyi monta kivanoloista reseptiä. Tänään kokeiluun päätyivät kalapihvit tai kalamurekelettuset, kuten niitä lehdessä nimitetään. Ohje löytyy myös Mitä tänään syötäisiin -sivuilta.



Jouduin (niinkuin usein ennenkin) varioimaan himpun reseptiä:

1 pkt (400 g) seitiä
2 kananmunaa
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 dl ruohosipulia hienonnettuna
n. 1/2 dl Creme bonjour cuisinea (sipulisekoitus)
sitruunamehua
Paistamiseen öljyä

Lisukkeeksi tein viimeinkin couscousia. Kyseessä on siis ensimmäinen kerta kun siitä mitään kokkasin tai ylipäätään maistoin. Ihan jees lisuke tuli, voi tehdä toistekin, mutta ei ollut mitenkään maata mullistava makuelämys.

Couscous oli helppo tehdä, valmistin paketin ohjeen mukaan sen ensiksi ja lisäsin sitten aurinkokuivattuja tomaatteja (ja niiden öljyä), oliiveja, chilipaprikaa ja tuoretta basilikaa.

2 kommenttia:

  1. Että seitistä saakin osaavissa käsissä maukkaan näköistä ruokaa! Itse en osaa käyttää couscousia. Mieluummin laitan riisistä. Pitää kyllä opetella tätäkin tekemään. T: Sirpa

    VastaaPoista
  2. Yllätyin itsekin että miten mukavan näköisiä niistä tuli ja pysyivät kasassa pannulla. Ja makukin yllätti positiivisesti :) Näköjään kannattaa vaan enemmän kokeilla kaikennäköistä keittiössä ;)

    VastaaPoista