torstai 15. toukokuuta 2014

Jääkaapin kevätsiivousta ja sunnuntairuokaa



Uudet tuulet puhalsivat jääkaappiin kun tein sinne pienen tutkimusmatkan. Juureslaarin tyhjennysoperaatiossa edellisen sadon kasvikset saivat väistyä muilta tuoreilta ihanuuksilta, kuten parsalta ja varhaiskaalilta.

Kehittelin juureksista erään sunnuntaipäivän uuniruoan, lohilaatikon. Porkkana ja lanttu kerman kera olikin oikein täyteläistä savulohesta puhumattakaan. Vielä kun hyödynsin paistoksen pinnalle juustoraasteen jämät, makunautinto oli taattu.

Yllättävän hyvää ollakseen aivan perusruokaa.




KERMAINEN LOHI-JUURESLAATIKKO

noin 600 g lämminsavulohta
2 lanttua
4 porkkanaa
pätkä purjoa
2 dl kermaa
200 g valkosipuli-yrttituorejuustoa
suolaa
mustapippuria
kuivattua persiljaa
(pinnalle juustoraastetta)






Kuori ja pilko juurekset. Esikeitä tai höyrytä halutessasi niitä hetkinen, se lyhentää merkittävästi kypsennysaikaa.

Voitele uunivuoka. Lisää juurekset, pilkottu purjo ja lohipalat vuokaan.

Sekoita kerma ja tuorejuusto keskenään. Lisää mausteet. Kaada seos muiden ainesten päälle vuokaan.

Lisää pinnalle juustoraaste ja paista 200 asteessa 30-40 minuuttia tai kunnes juusto hieman rusehtuu.

2 kommenttia: