maanantai 10. tammikuuta 2011

Riisimurotryffelit


Näitä alunperin Yhteishyvä ruokalehdessä olleita riisimurotryffeleitä pääsin maistamaan bloggaajien pikkujouluissa, Makuturisti oli tehnyt ne tuolloin sinne. Huolimatta siitä, että ennakkoon arvelin näiden olevan liian työläitä askarrella, halusin itsekin näitä kokeilla. Hyvä että tein, ei ne nyt niin hankalia olleetkaan ja ovat aivan ehdottomia silloin kun herkkuhammasta kolottaa oikein kunnolla.

Meillä muutoin ei juurikaan ole kysyntää muroille, joten hieman arvelutti ostaa isoa riisimuropakettia kaappiin lojumaan. Murotarjontaa kaupassa ihmetellessäni silmiini osui ehkä astetta parempi vaihtoehto perusriisimuroille: SunMuron 4-viljan murot. Mikään varsinainen terveystuote tämäkään ei ole, mutta itselleni maistuvampi vaihtoehto kuitenkin. Ja sinällään valinnalla ei ollut väliä, sillä en huomannut mitään makueroa tryffeleiden lopputuloksessa.

RIISIMUROTRYFFELIT

50 g margariinia

90 g vaahtokarkkeja

6 dl riisimuroja (tai 4-viljan muroja)

Pinnalle 200 g suklaata

Sulatetaan rasva ja vaahtokarkit kattilassa sulaksi massaksi. Lisätään riisimurot joukkoon ja sekoitetaan. Annetaan hieman jäähtyä. Muotoillaan öljytyin käsin massasta pyöreitä palloja. Tässä vaiheessa usko saattaa olla hieman koetuksella, mutta kyllä se onnistuu, varsinkin kun massa on tarpeeksi jäähtynyttä :)

Sulatetaan suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Dipataan riisimuropallot suklaaseen ja pyöritellään. Lopuksi tryffelit voi koristella halutessaan.

Mielestäni kätevin keino saada suklaa levittymään tryffeleihin, oli ronskisti pudottaa pallo sulaaseen suklaaseen ja pyöritellä sormin. Pyörittelyn jälkeen nostin ne sitten konvehtivuuille ja annoin jäähtyä jääkaapissa. Seuraavana päivänä ne olivat täysin hyytyneet ja paljon helpommin käsiteltävissä. Sotkuista touhua joka tapauksessa, teki miten teki ;)

Olin varannut maitosuklaan lisäksi tummaa suklaata, mutta koska yksi levy riitti näille hyvin en sitten sulattanut tummaa ollenkaan. Hurjan makeita nämä ovat, viimeisen päälle herkkunameja. Tulee ihan kaupan Lion-patukat näistä mieleen, ovat siis kotitekoisia pikkuleijona-patukoita :)

4 kommenttia:

  1. :) jee... Nää on kyllä ihania! Ja korostan niiden tummasuklaisten paremmuutta, sillä vähän se tumman suklaan hapokkuus taittaa sitä muuta makeutta. Täydellisyyttä. Ja todellakin tulee vähän Lionit mieleen.

    VastaaPoista
  2. Tummasuklaa ei toimi muuta kun kahvin kanssa silloin tällöin.

    VastaaPoista
  3. Miksi kaikissa riisimurotryffeleissä pitää olla vaahtokarkkeja???

    VastaaPoista
  4. Kiitti kommentista!

    Tein nopean haun nettiin, ja tosiaan "riisimurotryffeli" sanalla tulikin juuri tämänkaltainen vaahtokarkkia sisältävä ohje.

    Mutta jos etsi riisimurosuklaalla tai -karkilla, löytyi ohjeita ilman vaahtiksia :) Esimerkiksi erääseen riisimurosuklaaseen tuli kookosrasvaa, tomu- ja vaniljasokeria, kaakaojauhetta sekä riisimuroja.

    VastaaPoista