torstai 28. heinäkuuta 2011
Varsinais-Suomi: Etikkasilakkarullat uunissa
ETIKKASILAKKARULLAT UUNISSA
400 g silakkafileitä
1 sipuli tai pieni purjo
nippu tilliä
Liemi:
3 dl vettä
1 dl etikkaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl rouhittua maustepippuria
Rullaa silakkafileet voideltuun uunivuokaan. Hienonna sipuli tai purjo ja levitä silppu silakkarullien päälle. Silppua pinnalle tilli.
Sekoita keskenään liemen aineet ja kaada liemi vuokaan silakkarullien päälle.
Kypsennä uunissa 200 asteessa 30 minuuttia. Tarjoa lämpiminä tai kylminä.
(Lähde: Riitta Pojanluoma "Perinnemakuja maakunnista")
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Varsinais-Suomi: Kustavin kalakeitto
KUSTAVIN KALAKEITTO
4-5 ruokailijalle
1 kg haukea, ahvenia, lahnaa tai silakoita
1 iso sipuli
4-5 perunaa
1 l vettä
1 1/2 tl merisuolaa
6-7 maustepippuria
2-3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
nippu ruohosipulia
tuoretta timjamia
Suomusta isot kalat, poista sisälmykset ja pää. Huuhdo ja paloittele. Perkaa silakat: poista sisälmykset ja pää. Fileoi kalat. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja lohko perunat.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää suola, pippurit, sipulisilppu ja perunalohkot. Keitä noin 5 minuuttia. Lisää kalapalat ja voi, keitä hiljalleen, kunnes kalat ovat kypsiä.
Sekoita vehnäjauhot maitoon ja lisää keitokseen. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja tarkista maku. Silppua pinnalle ruohosipulia ja timjamia.
(Lähde: Riitta Pojanluoma "Perinnemakuja maakunnista")
Tein keiton puolikkaana ohjeesta ja valmiiksi fileoiduista ahvenista. Ylihelppoa siis, kun ei tarvinnut perata ja fileerata itse mitään.
Grillatut ahvenet
Ainaisen lohen sijaan tuhlailin kalatiskiltä ahvenfileitä. Ajatuksissa pyöri lukemani Glorian Ruoka&viini -lehden ohje täytetyistä ahvenista. Muistelin reseptissä olleen ainakin oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä rucolaa. Ne osui nappiin, mutta muutoin sovelsin alkuperäistä ohjetta reilusti.
GRILLIAHVENET
ahvenfileitä
hapankorppuja
maitoa
villirucolaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiveja
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Pehmitä hapankorppuja maitotilkalla ja murskaa niitä pienemmiksi. Lisää joukkoon pilkottua rucolaa, tomaatteja sekä oliiveja. Lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
Lado ahvenfileet folion päälle ja mausta suolalla ja pippurilla. Levitä päällistä kauttaaltaan fileille ja sulje folio nyytiksi. Grillaa kypsäksi.
Chimichurri
Suurena chili-intoilijana huomasin Gourmet -lehdestä (2/08) kokeilunarvoisen ohjeen. Tänään ohje pääsi kokeiluun pienin muutoksin. Tämä sopi oikein hyvin grillipihvien seurana. Chimichurrin ulkonäkö oli lehden kuvassa kauniimpi, mutta maku oli oikein positiivinen yllätys.
CHIMICHURRI
1 punainen paprika
1 punainen chilipaprika
1 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 dl persiljaa
1 dl basilikaa
4-5 kevätsipulin vartta
2 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria
vettä tarpeen mukaan
Pilko paprikat, yrtit ja sipulit pieneksi. Yhdistä ainekset ja sekoita tehosekoittimella soseeksi. Liian paksua kastiketta voi notkistaa vedellä. Tarkista maku ja anna tekeytyä jääkaapissa.
Näin kesällä on ihanan helppo kokkailla ruokia, joihin käy tuoreet yrtit. Ainakin jos kyseessä on basilika, persilja, ruohosipuli tai tilli, sillä niitä löytyy muutaman askeleen päässä takapihalta. Tänä keväänä tajusin laittaa siemeniä itämään minikasvihuoneeseen ja se kyllä kannatti.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Kakkuilua
Viikonloppuna oli ilo ja kunnia tehdä tuttavien perheen rippijuhlille kakut, niin suolaiset kuin makeatkin. Lauantaipäivä meni melko lailla näiden kimpussa ahertaessa, kovin aikaa vievää hommaa mutta mukavaa sellaista.
Kuvasin kakut ennen kuljetusta juhlapaikalle, joten ne ovat vähän rumannäköisiä vielä vuoissaan. Vasta juhlapaikalla siirsin kakut tarjoilulautasille ja leikkasin ylimääräiset leivinpaperit ympäriltä pois.
TEX-MEX-VOILEIPÄKAKKU (Ohje Kinuskikissalta)
24 annosta
3 pkt (36 palaa) täysjyväpaahtoleipää
Broileritäyte:
450 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
1 pss Santa Marian fajita -mausteseosta
1/2 - 1 dl vettä
1 tlk (320 g) salsa mexicana -meksikolaiskastiketta
1 tlk (300 g) juustodippiä
Guacamoletäyte:
½ tlk (à 300 g) guacamoledippiä
1 punainen paprika
Kostutus:
1 ½ dl vettä
½ dl sitruunamehua
Kuorrutus:
½ tlk (à 300 g) guacamoledippiä
150 g ranskankermaa
Koristeeksi:
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
1 kurkku
punasipulia
jääsalaattia
1 pss nachoja
Paista kanat kypsiksi ja lisää joukkoon veden kera fajita -mausteseos. Jäähdytä kanat ja leikkaa pienemmiksi paloiksi. Lisää sekaan salsa- ja juustokastikkeet.
Tee toinen täyte sekoittamalla guacamolen joukkoon pieneksi pilkottu paprika. Tähän täytteeseen olen lisännyt hieman myös ranskankermaa, se on helpommin levitettävissä siten.
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja asettele ensimmäinen kerros (3x3 palaa) leivinpaperilla vuorattuun tarjoiluastiaan. Kostuta leivät ja levitä broileritäytteestä puolet.
Asettele toinen leipäkerros broileritäytteen päälle ja kostuta. Levitä guacamoletäyte tähän väliin. Toista samaan tapaan kolmanneksi kerrokseksi loput broileritäytteestä.
Lopuksi asettele vielä neljäs leipäkerros ja kostuta jälleen kerran. Suojaa kakku esimerkiksi tuorekelmulla ja laita jääkaappiin yön ajaksi tekeytymään. Kakun päälle voi laittaa jotain painoksi.
Seuraavana päivänä tee kakun koristelu. Sekoita guacamolesta ja ranskankermasta kuorrute ja levitä se kakun päälle. Koristele sivut nacholastuilla. Tee kakun päälle paprikoista, kurkuista, jääsalaatista ja punasipulirenkaista haluamasi koristelut.
Kaksi muuta suolaista kakkua olivat hyydytetyt kinkku-voileipäkakut. Pohjana on hapankorppu-voisulayhdistelmää lohivoileipäkakun ohjeella tehden.
Täytteen ideaa otin niin ikään Kinuskikissalta, tällä kertaa keikautetusta kinkkukakusta.
HYYDYTETTY KINKKUVOILEIPÄKAKKU
Pohja:
185 g hapankorppuja
100 g voita sulatettuna
4 rkl maitoa
Täyte:
4 liivatelehteä
250 g palvikinkkua
1 punainen paprika
2 ½ dl (n. 2 ruukkua) ruohosipulia
3 dl kuohukermaa
1 rs (á 200 g) mustapippurituorejuustoa
1/2 rs (á 200 g) yrttituorejuustoa
1 rs Felix tuorekurkkusalaattia
½ tl mustapippuria
½ dl vettä
Murskaa hapankorput pieneksi muruksi ja lisää voisula joukkoon sekoittaen. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuuan pohjalle. Kostuta maidolla.
Pilko kinkku, paprika ja ruohosipuli pieneksi paloiksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viiden minuutin ajan. Lisää liivatteet kiehuvan veden joukkoon ja kaada seos tuorejuustojen sekaan. Samalla tuorejuustot hieman notkistuvat.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto, tuorejuustot, pilkotut kinkut, paprikat ja ruohosipulit sekä tuorekurkkusalaatti. Tarkista täytteen maku ja mausta tarvittaessa. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja tasoita pinta.
Anna kakkujen hyytyä mielellään yön yli jääkaapissa. Koristele kakku esimerkiksi salaatinlehdillä, viinirypäleillä, kirsikkatomaateilla ja tuoreella oreganolla.
Makeat kakut olivat Hellapoliisin domino-minttukrokanttikakun ohjeella tehtyjä. Tein ohjeen tuplana, itselläni oli sen verran isommat vuuat käytössä.
DOMINO-MINTTUKROKANTTIKAKKU
Pohja:
350 g LU Domino Minttu keksejä
1 dl maitoa
2 rkl rypsiöljyä
Täyte:
10 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
400 g vanilja tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta tai vaniljarahkaa
2 tl vaniljasokeria
400 g Marabou Minttukrokanttisuklaata
4 rkl vettä
Koristeluun:
tuoreita mansikoita
vaaleata suklaata rouheena
suklaasydänkoristeita
Murskaa dominokeksit ja lisää öljy joukkoon. Painele murska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan pohjalle. Kostuta maidolla.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaniljatuorejuusto sekaan. Jatka vatkaamista. Lisää sekaan sulatettu suklaa ja vaniljasokerit.
Liota liivatelehtiä viiden minuutin ajan. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kiehuvaan vesitilkkaan. Kaada liivateseos kakun täytteeseen ja sekoita hyvin.
Kaada täyte pohjamurskan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.
Mansikkakakku
Äidin "piikkiin" menee tämä kesäinen täytekakku täysin. Taisin sen verran osallistua, että asettelin nuo koristelumansikat kakun päälle. Hurja panostus siis.
Pohja:
5 kananmunaa
2 kkp sokeria
2 kkp vehnäjauhoja
1/2 kkp perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Täyte:
250 g maitorahkaa
1/2 l kuohukermaa vaahdotettuna (osa jätetään koristeluun)
2 banaania siivuttuna
tuoreita mansikoita
Koristeluun:
kermavaahtoa
tuoreita mansikoita
Tällä ohjeella on ainakin kerran kesässä tehty mansikkakakku, näin on ollut usean vuoden ajan. Ohjeella tulee melko iso kakku, joten siitä riittäisi varmaan ainakin 20 hengelle.
Piknikkiä bloggaajien kesken 14.7
Keräännyttiin Jyvässeudun bloggaajien kanssa viettämään piknikkiä, tällä kertaa paikaksi valittiin loistava Naissaaren kanavan rantapuisto Vaajakoskella. Paikka houkuttelee paljon turisteja pysähtymään eritoten ihanan kahvilan sekä designpuoti Wanhan Pajan ansiosta.
Mukana menossa olivat:
Helmi
Henskis
Katiskatar
Makuturisti
Vaahtera
Vallan makeeta
Ja herkkuja riitti taas yllin kyllin, niin suolaisia kuin makeitakin.
Suolaisia suupaloja oli mm. Makuturistin valkosipuli-basilikapizza..
..Katiskattaren "kinkku-juustokierteet..
..sekä Vaahteran focaccia.
Makeita herkkuja olikin tarjolla enemmän, sekös herkkusuulle kävi oikein hyvin. Ensin Makuturistin vadelma-pannacottaleivokset..
..Henskiksen sitruuna-marenkitorttu..
..Helmen appelsiini-suklaakakku..
..Vaahteran chili-suklaamuffinit..
..Vallan makean raparperimuffinit..
.. sekä veikeä (ja hyvänmakuinen) puolukka-bataattipiirakka, joka myöskin oli Vallan makean leipomaa.
Myös kesän vakioherkkua eli mansikoita oli tarjolla.
Blogi-piknik pidettiin jo toistamiseen, myös viime vuonna suunnilleen samoihin aikoihin tavattiin ulkona puistomaisemissa. Tästä on hyvää vauhtia tulossa perinne ja sekös vaan mukava juttu olisi.
Piknikeväät
Omat viemiset blogi-piknikille olivat pizzapalaset ja tiramisukakku. Teemana näytti olevan varsinaiset italialaisten herkkujen irvikuvat, sillä pizza ei aitoa täkäläistä pizzaa ole nähnytkään ja tiramisukin on sellainen melkein kuin -kakku.
Pizza on helppo tekaista valmispohjiin, sopii laiskalle kokkaajalla ja maistuvia suupaloja saa näinkin aikaiseksi. Täytteenä tällä kertaa jauhelihamausteella maustettua jauhelihaa ja pepperonimakkarasiivuja, tomaattia, sipulia ja paljon juustoraastetta.
Pohjan ja täytteen väliin laitoin ketsuppia suoraan pullosta, kuinkas muutenkaan, oiotaan nyt niitä mutkia suoriksi ihan kunnolla.. Paisto 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes juusto alkaa saamaan hieman väriä pintaan.
Tiramisua innostuin tekemään sen helppouden takia ja onhan siinä makukin oikein herkullinen. Kakku oli kätevä kasata piknik-olosuhteisiin sopivaan muovilaatikkoon.
Pizza on helppo tekaista valmispohjiin, sopii laiskalle kokkaajalla ja maistuvia suupaloja saa näinkin aikaiseksi. Täytteenä tällä kertaa jauhelihamausteella maustettua jauhelihaa ja pepperonimakkarasiivuja, tomaattia, sipulia ja paljon juustoraastetta.
Pohjan ja täytteen väliin laitoin ketsuppia suoraan pullosta, kuinkas muutenkaan, oiotaan nyt niitä mutkia suoriksi ihan kunnolla.. Paisto 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes juusto alkaa saamaan hieman väriä pintaan.
Tiramisua innostuin tekemään sen helppouden takia ja onhan siinä makukin oikein herkullinen. Kakku oli kätevä kasata piknik-olosuhteisiin sopivaan muovilaatikkoon.
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Pippurinen lihavoileipäkakku
Halusin kokeilla erilaisen voileipäkakun tekoa, tämä on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Helppo tehdä makeiden hyydykekakkujen tapaan, ainoastaan hapankorppupohja tuotti hieman ongelmia.
En saanut hapankorppuja tarpeeksi pieneksi muruiksi, joten pohjasta ei tullut kiinteä ja se ikävästi lohkeili kakkua leikatessa. Toinen syypää saattaa olla se, etten kostuttanut kakkua riittävästi. Kotioloissa tarjotussa kakussa tämä lohkeilu ei haitannut, mutta seuraavan kerran voisin kokeilla samantyyliseen kakkuun ihan perusleipäpohjaa.
Täyte sen sijaan onnistui aivan nappiin. Kivan pippurinen maku ja melko tuhti koostumus takasi maistuvuuden. Täyte oli vähän jopa liian raskas, selailtuani muita voileipäkakkujen ohjeita, huomasin niissä usein käytettävän raejuustoa. Se saattaisi hieman keventää täytettä eritoten tuorejuuston rinnalla. No, nämä ovat niitä kuuluisia makukysymyksiä ja vain kokeilemalla löytää mieluisan ohjeen.
HYYDYTETTY VOILEIPÄKAKKU
Pohja
n. 100 g hapankorppuja
n. 75 g sulatettua voita
maitoa kostutukseen
Täyte
130 g pippurista naudanpaistia leikkeleenä
puolikas punainen paprika
puolikas suolakurkku
1 varhaissipuli
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. puoli prk kermaviiliä
mustapippuria
2 liivatelehteä
tilkka vettä
Murskaa hapankorput pieneksi muruseokseksi ja lisää voisula sekoittaen. Painele massa leivinpaperilla vuoratun irtovuuan pohjalle (halk. 20 cm). Kostuta pohjaa maidolla.
Pilko leikkeleet, paprika, suolakurkku ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Sekoita ne keskenään ja lisää joukkoon tuorejuusto ja kermaviiliä. Mausta mielesi mukaan, itse lisäsin mustapippuria.
Liota liivatelehtiä viisi minuuttia kylmässä vedessä. Lisää ne tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada neste täytteeseen sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään kuusi tuntia.
Yksinkertaisessa koristelussa käytin tuoretta oreganoa. Ehkä herneenversot olisivat parempi vaihtoehto, mutta sitä ei sattunut kotona olemaan. Eikä oregano suht voimakkaine makuineen hullumpi vaihtoehto lopulta ollutkaan.
Tuliaisia ja burger-salaatti
Helsingissä ei näköjään voi käydä ilman visiittiä Stockmannin Herkkuun tai Eiringille. Eikä myöskään voi sivuuttaa M-Gourmet Kaartinkotikauppaa tai Helsinki secondhandia, mitkä sijaitsevat kätevästi samalla kadulla viimeksi mainitun kanssa Helsingin design-korttelissa.
Tuo M-Gourmet on idyllinen lähikauppa, mistä voi pienuudestaan huolimatta tehdä todellisia löytöjä. Kertakaikkisen upea valikoima. Jos asuisin kantakaupungissa, haluaisin ehdottomasti tuonkaltaisen naapuriin.
Helsinki Secondhand taas on vanhan tavaran myyntipaikka, josta löytyy esimerkiksi lasitavaraa aina käyttöesineistä design-lasiin. Ja huonekalupuolella hädin tuskin uskallan edes käydäkään, mitään isoa kun ei ole mahdollista ostaa mukaan kaupungille raahattavaksi. Jotain pientä kuitenkin voi ja tällä kertaa en voinut sivuuttaa näitä jälkiruokakulhoja.
Myös ruoanlaittoon liittyviä hankintoja tulee tehtyä. Tällä kertaa siis pari rub-mausteseosta ja nestemäistä savuaromia. Noita mausteseoksia olen nähnyt kotipuolen kaupoissakin, mutta tuota savuaromia en ole onnistunut täältä mistään tavoittamaan. Tai sitten ei ole vaan osunut kohdalle.
Saatiin joku aika sitten myös tuliaisia maapallon toiselta puolen. PLI:n sisko tyttärineen saapui viettämään kesälomaa Suomeen Jakartasta ja he toivat mukanaan kokonaisia valkopippureita ja kahvia. Voisiko osuvampia tuliaisia tällainen ruoanlaitto-intoilija toivoakaan? Nämä olivat ihana yllätys, kiitos Marita ja Anna!
Kahvia on maistettu ja todettu oikein hyväksi ja pehmeän makuiseksi. Valkopippurit odottavat vielä vuoroaan ja sitä, että ilmat kylmenee (toivottavasti ei pian!) ja ruoanlaitto muodostuu muustakin kuin grilliruoasta ja salaateista.
Loppuun vielä vähän ruokajuttua. Heti täytyi päästä kokeilemaan sitä savuaromia, ja mihinkäs muuhunkaan kuin jauhelihapihveihin. Pullon mukana tuli pieni vihkonen, josta löytyi hampurilaispihvien ohje. Helppo tehdä, ei tarvinnut muuta kuin sekoittaa savuaromi jauhelihaan ja muovata massa pihveiksi. Aromia laitettiin 700 grammaan jauhelihaa vajaa 1 1/2 ruokalusikallista. Pihvit olivat helppo grillata ja hyvänmakuisia.
Tutustuin tässä taannoin Hesburgerin melko uuteen karppaus-ystävälliseen vaihtoehtoon, burgeri-salaattiin. Kiva lisäys raskaampien mättöjen rinnalle. Siitä inspiroiduin tekaisemaan kotitekoisen version käyttämällä näitä savunmakuisia jauhelihapihvejä.
BURGER-SALAATTI
savunmakuisia jauhelihapihvejä
bbq-kastiketta
friseesalaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
Tuo M-Gourmet on idyllinen lähikauppa, mistä voi pienuudestaan huolimatta tehdä todellisia löytöjä. Kertakaikkisen upea valikoima. Jos asuisin kantakaupungissa, haluaisin ehdottomasti tuonkaltaisen naapuriin.
Helsinki Secondhand taas on vanhan tavaran myyntipaikka, josta löytyy esimerkiksi lasitavaraa aina käyttöesineistä design-lasiin. Ja huonekalupuolella hädin tuskin uskallan edes käydäkään, mitään isoa kun ei ole mahdollista ostaa mukaan kaupungille raahattavaksi. Jotain pientä kuitenkin voi ja tällä kertaa en voinut sivuuttaa näitä jälkiruokakulhoja.
Myös ruoanlaittoon liittyviä hankintoja tulee tehtyä. Tällä kertaa siis pari rub-mausteseosta ja nestemäistä savuaromia. Noita mausteseoksia olen nähnyt kotipuolen kaupoissakin, mutta tuota savuaromia en ole onnistunut täältä mistään tavoittamaan. Tai sitten ei ole vaan osunut kohdalle.
Saatiin joku aika sitten myös tuliaisia maapallon toiselta puolen. PLI:n sisko tyttärineen saapui viettämään kesälomaa Suomeen Jakartasta ja he toivat mukanaan kokonaisia valkopippureita ja kahvia. Voisiko osuvampia tuliaisia tällainen ruoanlaitto-intoilija toivoakaan? Nämä olivat ihana yllätys, kiitos Marita ja Anna!
Kahvia on maistettu ja todettu oikein hyväksi ja pehmeän makuiseksi. Valkopippurit odottavat vielä vuoroaan ja sitä, että ilmat kylmenee (toivottavasti ei pian!) ja ruoanlaitto muodostuu muustakin kuin grilliruoasta ja salaateista.
Loppuun vielä vähän ruokajuttua. Heti täytyi päästä kokeilemaan sitä savuaromia, ja mihinkäs muuhunkaan kuin jauhelihapihveihin. Pullon mukana tuli pieni vihkonen, josta löytyi hampurilaispihvien ohje. Helppo tehdä, ei tarvinnut muuta kuin sekoittaa savuaromi jauhelihaan ja muovata massa pihveiksi. Aromia laitettiin 700 grammaan jauhelihaa vajaa 1 1/2 ruokalusikallista. Pihvit olivat helppo grillata ja hyvänmakuisia.
Tutustuin tässä taannoin Hesburgerin melko uuteen karppaus-ystävälliseen vaihtoehtoon, burgeri-salaattiin. Kiva lisäys raskaampien mättöjen rinnalle. Siitä inspiroiduin tekaisemaan kotitekoisen version käyttämällä näitä savunmakuisia jauhelihapihvejä.
BURGER-SALAATTI
savunmakuisia jauhelihapihvejä
bbq-kastiketta
friseesalaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Kesän ihanin herkku
Kesällä todellinen herkkujen herkku on mansikat. Sille ei näköjään mahda mitään, että tuoreet mansikat ovat niin ylihyviä. Niiden ihanuus tulee joka vuosi vähän kuin yllätyksenä, maku jotenkin pääsee unohtumaan. Talvella syödyt pakasteversiot kuitenkin menettävät jonkun verran maukkautta ja sulatuksen jälkeen vetistyvät.
Tässä jälkiruuassa nuo mansikoiden lisukkeet menee hieman liioittelun puolelle, sen puolesta ainakin, että jo perinteinen mansikkamaito olisi ollut riittävä kesäpäivän makuhetki. Turha kai mainita, että tämä oli huippuhyvää.
Idean käyttää marianne-kismetiä tuoreiden mansikoiden kera nappasin täältä. Annokseen siis kuului vaniljajäätelöä, marianne-kismetrouhetta ja tuoreita mansikoita pilkottuna.
torstai 7. heinäkuuta 2011
Aamupala-smoothie jäisestä banaanista ja mustaherukoista
Kuten kuvasta näkyy, banaani säilyy parikin kuukautta pakastimessa melko tuoreenkaltaisena. Luultavasti joskus keväällä bansku on ollut jo hyvin kypsä mutta kukaan ei ole aikonut syödä sitä, niin sitten se on laitettu "hätäpäissään" pakastimeen. Viime viikonloppuna pakastinta penkoessa tein tämän banaanilöydön.
Tein siis jäisestä banaanista ja jäisistä mustaherukoista smoothieta. Hyvä aamun aloitus tämäkin, vaikkei nälänpitokyvyssään päihitäkään kunnon kinkku-munakas-aamupalaa.
MUSTAHERUKKA-BANAANI-SMOOTHIE
1 jäinen banaani
vajaa 1/2 pss pakastemustaherukoita
250 g maitorahkaa
noin 1 rkl pellavansiemeniä
Sekoita ainekset keskenään esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisäämällä jugurttia sekaan smoothiesta saa halutessaan notkeamman. Joukkoon voi sekoittaa myös leseitä ym. Mielikuvitus saa "laukata" tällaisia aamupala-pirtelöitä tehdessä.
Kurkku-lime-korianterisalaatti
2 isoa kurkkua tai 4 pientä
2 salottisipulia
Liemi
2 dl vettä
4 rkl vaaleaa etikkaa
8 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 (noin 1 dl) limetin puristettu mehu
Lisäksi
1 dl tuoretta, silputtua korianteria
Leikkaa kurkku pituussuunnassa neljään osaan. Pilko palat pieniksi kuutioiksi tarjoiluastiaan. Kuori ja silppua sipulit. Sekoita kurkkupalojen joukkoon.
Pane loput aineksista kattilaan ja kiehauta seos. Nosta kattila liedeltä ja sekoittele, kunnes sokeri on sulanut.
Kaada jäähtynyt liemi kurkkujen ja sipulin päälle. Saksi tuoretta korianteria salaatin sekaan juuri ennen tarjoilua.
Tämä(kin) lisuke oli yksi juhannuksen herkuista ja tämän(kin) idea on Kodin Kuvalehdestä, numerosta 13.
Tomaattirelissi
TOMAATTIRELISSI
2 kg kypsiä tomaatteja
2 keskikokoista punasipulia
1 1/2 dl sitruunamehua
3 rkl ruokaöljyä
3 tl sokeria
reilu ripaus suolaa
maun mukaan rouhittua mustapippuria
tuoretta korianteria tai minttua
Puolita tomaatit ja poista siemenet. Pilko tomaattien hedelmäliha pienehköiksi kuutioiksi ja nosta sivuun. Kuori ja silppua punasipulit pieneksi ja pane palat kulhoon.
Yhdistä keskenään sitruunamehu, öljy, sokeri ja suola. Sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Kaada seos sipulien päälle kulhoon. Anna maustua noin 30 minuuttia.
Yhdistä sipuliseos tomaattipalojen sekaan. Mausta salaatti pippurilla ja nosta peitettynä viileään maustumaan ainakin pariksi tunniksi ennen tarjoilua.
Tämä ohje on suoraan Kodin Kuvalehdestä, tämän vuoden juhannusnumerosta (13). Kiva, raikas lisuke oli yksi juhannusaaton tarjottavista.
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Kakku tiramisun tyyliin
Silloin tällöin mahtavia ruokaideoita löytää sieltä mistä ei heti ensimmäiseksi tulisi mieleenkään. Viimeisin tällainen löytö oli "melkein Tiramisu" Beyond contemporary -blogista. Heti ensi silmäykseltä tiesin, että tätä on joskus kokeiltava.
Eilen tuumaillessani sopivaa tarjottavaa vieraille, muistin tämän kakkuohjeen. Sikälikin sopiva ohje näin hellepäivänä, sillä uuniahan ei tätä tehdessä tarvitse päälle laittaa.
Kakkuun tarvitaan jälkiruokaviiniä ja päädyin hankkimaan saman pullon kuin alkuperäisessäkin ohjeessa oli käytetty. Tuo pullo on jo itsessään kaunis.
TIRAMISUN KALTAINEN KAKKU
noin 20 kpl savoiardikeksejä
4 tuoretta kananmunaa
4 kukkurallista ruokalusikkaa sokeria (käytin ruokokidesokeria)
500 g mascarponea
4 rkl espanjalaista kukkaista jälkiruokaviiniä
2 dl kahvia
100 g tummaa suklaata rouhittuna
Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää keltuisten joukkoon sokeri ja vatkaa seos kuohkeaksi.
Lisää keltuaisseokseen mascarponejuusto ja jatka vatkaamista. Lopuksi lisää joukkoon kolme rkl viiniä sekoittamalla. Aivan lopuksi sekoita valkuaisvaahto kääntelemällä joukkoon.
Lado puolet kekseistä piirakkavuuan pohjalle ja kostuta ne yhdellä desillä kahvia ja yhdellä ruokalusikallisella viiniä. Kaada puolet täytteestä keksien päälle. Lisää myös puolet suklaarouheesta.
Toista muutoin samaan tapaan toinen kerros, ainoastaan viiniä ei enää lisätä. Ripottele loput suklaasta mascarponetäytteen päälle. Rouhe toimii myös kakun koristeena.
Ohjeessa suositellaan kakun antaa olla jääkaapissa 3 tuntia ennen tarjoilua. Näin se ehtii tekeytyä ja kostua. Itse tein kakun tarjoilua edeltävänä iltana ja sekin onnistui, koostumus oli pysynyt hyvänä. Ja luultavasti vain parempi mitä kauemmin maut saat tasaantua.
Ihana yksityiskohta ohjeessa tuo "kukkurallinen" ruokalusikkamitta. Olisikohan tuo sopiva määrä?
Ja kuten ohjeen aineksista voi jo päätellä, maku oli aivan hurmaava. Vieraatkin tykkäsivät, mikä on tietenkin pääasia. Aikalailla itsekuria saa olla jos malttaa jättää syömisen yhteen palaan eli tässä on kakku todellisiin herkutteluhetkiin.
Hieman kevyempään herkutteluun sorruin ostamaan tuoreita kirsikoita. Jokohan seuraavalla kauppareissulla on mansikoiden vuoro..?
Juusto-makkarasalaatti
Tämä onkin oiva "ruokasalaatti" kuumana päivänä. Taatusti lähtee nälkä ja on sopiva huikopala vaikka lounaaksi. Ohje Hesarin reseptiarkistosta.
200 g balkaninmakkaraa tai vastaavaa
150 g juustoa, esimerkiksi emmentalia
1 maustekurkku
2 nippu- tai vihersipulia
1 pussi maissinjyviä
salaatinlehtiä
tomaatteja tai retiisejä
Kastike:
2 tl sinappia
3 rkl öljyä
2 rkl viinietikkaa
suolaa
mustapippuria
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)