keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Kinkku-ruislasagne
Hih, tämä ruokaohje on noin kuukauden verran etuajassa. Reseptejä kinkun rippeistä kaipaillaan yleensä vasta joulun jälkeen. Tai voihan se olla, että moni muukin on jo joulukinkun paistanut, onhan niitä kauppojen pakastealtaista pidemmän aikaa löytynyt.
Niin tai näin, meillä muutaman kilon kinkku paistettiin pyhäinpäivän tienoilla. Kaksi ihmistä ei samaa ruokaa kuitenkaan määräänsä enempää pysty syömään, joten suuri osa kinkusta päätyi suikaloituna pakastimeen. Nyt muutaman viikon vierähdettyä otin yhden rasiallisen kinkkusuikaleita sulamaan helppo arkiruoka mieleissäin.
KINKKU-RUISLASAGNE
n. 400-500 g joulukinkkua suikaleena
1 sipuli
pari valkosipulinkynttä
voita ja öljyä paistamiseen
currya
mustapippuria
cayennepippuria
suolaa
1 kesäkurpitsa
1 prk ruokakermaa
150 g ranskankermaa
n. 100 sulatejuustoa (voimakkaanmakuista)
6 viipaletta ruispaloja
Kuorin ja lohkoin ensin sipulit. Kuullotin niitä pannulla kunnes hieman pehmenivät, sitten lisäsin kinkkusuikaleet joukkoon. Jatkoin paistamista ja hieman myöhemmin lisäsin sekaan maitotuotteet ja sulatejuuston. Lopuksi maustoin kastikkeen ja lisäsin pilkotun kesäkurpitsan joukkoon. Annoin kastikkeen tekeytyä miedolla lämmöllä.
Voitelin uunivuoan ja ladoin pohjalle kolme ruispalaviipaletta. Kaadoin kinkkukastiketta reilusti ruispalojen päälle. Tein samalla lailla toisenkin kerroksen ja paistoin lasagnea 200 asteessa noin puoli tuntia.
maanantai 28. marraskuuta 2011
Karjala: Kaalipiirakka
KAALIPIIRAKKA
2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
3/4 tl suolaa
1 muna
n. 7 dl hiivaleipäjauhoja
125 g voita
Täyte:
n. 1 kg valkokaalia
2-3 rkl voita (öljyä)
1/2 dl vettä
3-4 rkl siirappia tai fariinisokeria
1 1/2 tl yrttisuolaa (suolaa)
voiteluun munaa
Lietä hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita liemeen suola ja muna. Lisää jauhot vähin erin sekoittaen ja alustaen. Alusta taikinaan pehmeä rasva. Jätä taikina liinan alle kohoamaan.
Suikaloi kaali. Kuumenna rasva padassa ja ruskista siinä kevyesti kaalisuikaleet. Lisää vesi ja mausteet. Hauduta noin 30 minuuttia.
Jaa taikina kahteen osaan, pohjaosa suuremmaksi. Kauli suurempi levy puolen cm:n paksuiseksi, lähes pellin kokoiseksi. Nosta pohjalevy leivinpaperille pellille.
Levitä hiukan jäähtynyt täyte levylle. Nosta levyn reunat täytteen päälle. Voitele reunat vedellä.
Kauli toinen levy ja nosta se piirakan kanneksi. Painele kansilevyn reunat haarukalla kiinni pohjalevyyn. Voitele piirakka munalla, pistele ja paista uunissa 225 asteessa 20-30 minuuttia.
Vaihtoehtoisesti voit valmistaa kaalipiirakan isoina levyinä pakastettuun, kaupan valmiiseen piirakkataikinakuoreen tai voitaikinakuoreen.
(Lähde: Riitta Pojanluoma "Perinnemakuja maakunnista")
Teimme äidin kanssa tätä kaalipiirakkaa menneenä viikonloppuna. Sen verran oikaistiin, että ohjeen ehdotuksen mukaan käytettiin pakastepohjaa (lehtitaikinaa). Osaan piirakan täytettä lisättiin paistettua jauheliha-sipuliseosta ruokaisuutta tuomaan. Mausteena jauhelihassa jauhelihamaustetta ja maustepippuria. Piirakka maistui hyvältä sekä lihalla että ilman.
lauantai 26. marraskuuta 2011
Lantturieskat
Innostus tähän ruokakokeiluun lähti luettuani Kulinaarimuruja -blogia. Mainittakoon myös, että alunperin kunnia reseptistä kuuluu Ruokahommien Jannalle. Eipä suotta nämä kaksi bloggaajaa hehkuttaneet, silkkaa mahtavuuttahan nämä lanttuiset rieskat ovat. Eläköön kotimaiset juurekset, sanon minä.
LANTTURIESKAT
300 g lanttua
1 dl maitoa
munan
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
Keitä pieneksi pilkottu lanttu vedessä pehmeäksi ja soseuta. Lisää loput ainekset ja sekoita löysäksi taikinaksi. Levitä rieskat leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 250 asteessa 15-20 minuuttia.
Pitkään aikaan ei blogin maskotti, Pikku Leijona, ole vilahtanutkaan täällä. Tilanne korjautuu tällä viime sunnuntaina otetulla poseerauskuvalla.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Ylioppilas-pikkuleivät
Tuoreiden ylioppilaiden tulokset julkaistiin muutama päivä sitten, näin ollen varmasti usealla perheellä on tällä hetkellä kovasti touhua juhlien järjestelyissä. Jos tarjoiluihin kaipailee vielä jotain täydennystä, nämä pikkuleivät ovat hyvä/helppo vaihtoehto. Ja ovat hauskasti juhlan teemaan sopivia.
Omassa lähipiirissäkin päästään juhlistamaan ylioppilasta parin viikon päästä, sillä innostuin näitä keksejä leipomaan. Käteviä sikälikin, että keksien paiston ja koristelun voi tehdä hyvissä ajoin ennen varsinaista juhlapäivää.
Ohje on Kinuskikissalta.
YLIOPPILAS-PIKKULEIVÄT
125 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
Koristelu:
n. 100 g tummaa suklaata
kultaisia sokerihelmiä (käytin valkosuklaarakeita)
Tein taikinan edellisenä iltana ja laitoin yöksi jääkaappiin jähmettymään. Näin siitä oli helppo kaulita noin 3 mm paksuinen levy. Kaulitsemisessa apuna oli runsaasti jauhoja, helpotti kummasti työskentelyä. Ohuesta levystä otin pyöreällä muotilla keksejä suoraan leivinpaperoidulle uunipellille. Paisto 200 asteessa noin 5-6 minuuttia. Jälleen kerran sain huomata, että saa olla tosi tarkkana varsinkin viimeiset minuutit. Muutamat keksit kerkesivät tummua tälläkin kertaa liikaa reunoistaan.
Pikkuleivät maistuivat hyviltä, mielestäni kaneli ja kardemumma sopivat kivasti talven juhlaan. Toisaalta ilman näitä kahta maustetta kekseistä tulisi ehkä tasaisemman vaaleita, mutta minkä ulkonäössä voittaisi, luultavasti maussa sitten häviäisi.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Karjala: Viipurinrinkelit
Ei ole ikinä käynyt mielessäkään tehdä itse viipurinrinkeleitä. Jotenkin sitä ajattelee niiden olevan ainoastaan markkinoilta saatavaa kahvileipää, sellaista harvinaista herkkua. En ole koskaan edes kuullut, että joku olisi niitä kotona leiponut.
Olisiko syynä kenties aidon maun jäljittelemisen hankaluus. Itse ainakaan en tällä ohjeella saanut sitä markkinarinkeleiden omaperäistä makua loihdittua. Hädin tuskin erotin makua normipullasta. Tai no, ehkä jos tarjolla olisi ollut myös peruspullaa niin sitten eroavaisuutta olisi ollut helpompi arvioida. Mutta hyviä olivat toki, varsinkin tuoreena. Maistuisikohan nämä vaikka työpaikan kahvipöydässä jos ottaisin huomenaamuna yhden rinkilän mukaani..?
WIIPURINRINKELIT
(3-4 rinkeliä)
3 munaa
2 dl sokeria
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl kardemummaa
1/2 tl jauhettua muskottikukkaa
1 1/2 tl suolaa
150-200 g voita
n. 1 kg vehnäjauhoja
voitelemiseen munaa
Vatkaa munat ja sokeri. Lisää maitotilkkaan lietetty hiiva, loput maidosta ja mausteet. Sekoita taikinaliemeen jauhoja aluksi puuhaarukalla. Alusta taikinaan loput jauhot ja alustamisen lopulla pehmeä voi. Alusta taikina kimmoisaksi ja kulhon reunoista irtoavaksi. Kohota taikina peitettynä lämpimässä.
Vaivaa hyvin kohonnut taikina leivinpöydällä niin, ettei jää ilmakuplia. Jaa neljään osaan ja leivo rinkilöiksi seuraavasti.
Hiero ja venytä taikinapaloista neljä tankoa, jotka ovat päistään ohuempia. Nosta päät keskelle, kiepauta ne toistensa ympäri ja kiinnitä rinkelin paksuimmalle kohdalle. Voit muotoilla rinkelit suoraan pellille.
Ennen vanhaan rinkelit paistettiin puhtailla ruisoljilla, nykyisin paistoalustana on voideltu pullapelti tai leivinpaperi.
Kohota rinkelit liinan alla. Voitele kahteen kertaan, ensin muna-vesiseoksella ja sitten vielä keltuaisella. Paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.
(Lähde: Riitta Pojanluoma "Perinnemakuja maakunnista")
Tein ohjeen puolikkaana ja taikinasta tuli kaksi hyvänkokoista rinkeliä. Tyhmästi laitoin ne paistumaan samaan aikaan, ehdottomasti olisi kannattanut laittaa yksi kerrallaan pellille. Rinkeleillä olisi siten ollut paremmin tilaa kohota, nyt näistä tuli pieniä ja pullukoita. Paistolämpötilasta voisin mainita sen verran, että laitoin uunin 200 asteeseen. Se varmasti kannatti, sillä paistoaika jäi vajaaksi tällä pienemmälläkin lämmöllä. Uunit ovat niin erilaisia.
Mukavasti toimi tuo kaksivaiheinen munalla voitelu. Ensin erotin valkuaisen ja keltuaisen eri laseihin, sitten lisäsin valkuaiseen tilkan vettä ja voitelin sillä ensimmäisen kerroksen. Rinkeleiden pinnasta tuli liukas ja siihen oli helppo sitten lisätä keltuaiskerros päälle. Tuli kaunis paistoväri tällä tavoin.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Sitrus-sipulisalaatti
Ruokablogeja selaillessa silloin tällöin osuu sellaisen reseptin kohdalle, johon kaikki ainekset löytyvät kotoa. Tämän sitrus-sipulisalaatin kohdalla kävi näin, mitä nyt punasipulin jouduin vaihtamaan salottisipuleihin. Sikälikin outo sattuma, kun varsinkaan appelsiinit eivät kuulu meidän keittiön "vakioarsenaaliin".
Tämän pirteän salaatin ohje löytyi Mausteinen Manteli -blogista. Itse tein salaatin valmiiksi illalla, joten maut saivat tekeytyä jääkaapissa yön yli. Salaatin kylkeen paistoin marinoituja tofusiivuja.
SITRUS-SIPULISALAATTI
1 appelsiini
1 tomaatti
salottisipuleita
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria
vihreitä oliiveja
Kuori ja viipaloi appelsiini ja leikkaa tomaatti siivuiksi. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla. Kokoa ainekset limittäin vuorotellen ja mausta.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Appelsiini-suklaajuustokakku
APPELSIINI-SUKLAAJUUSTOKAKKU
Pohja
1 pss Sunnuntai cookiemix kaurainen suklaa
3/4 dl öljyä
1/2 dl vettä
Täyte
1 prk appelsiinituorejuustoa
2 dl vispikermaa
maustamatonta jogurttia
100 g valkosuklaata sulana
appelsiinimarmeladia
sokeria
4 liivatelehteä
tilkka vettä
Pohjan valmistus valmiilla jauhesekoituksella on helppoa. Jauheeseen lisätään muut ainekset ja taikina sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Valmis taikina painellaan irtopohjavuoan pohjalle, mikä on vuorattu leivinpaperilla. Pohjaa paistetaan uunissa noin 15 minuuttia 200 asteessa.
Täytteen valmistaminen aloitetaan vaahdottamalla kerma. Sen jälkeen lisätään loput aineet ja lopuksi tarkistetaan maku. Liivatelehtiä liotetaan kylmässä vedessä noin viiden minuutin ajan. Sitten niistä puristellaan liiat vedet pois ja kaadetaan kuumaan vesitilkkaan sekoitettuna täytteen sekaan.
Täyte kaadetaan jäähtyneen pohjan päälle ja tasoitetaan. Annetaan hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
Tein kakun halkaisijaltaan 24 cm olevaan vuokaan, ja pohja riitti siihen aivan mainiosti. Täytettä sen sijaan olisi voinut olla vaikka tuplasti enemmän. Koristelin kakun hyvin yksinkertaisesti pelkillä sokeroiduilla appelsiininkuoripaloilla.
Tuulihatut makealla ja suolaisella täytteellä
Tuulihattuja innostuin ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Taikina jäi ehkä hieman löysäksi, sillä pursottaessa ne ei oikein säilyttänyt muotoaan. Ulkonäkö jäi sillä vähän littanaksi, mutta reilusti täytettä sisään laittamalla niistä sai ihan kivat.
Maku oli hyvä ja tuulihatut ovat käteviä leivonnaisia siinä mielessä, että käyvät niin suolaisille kuin makeillekin täytteille. Näitä ehdottomasti täytyy leipoa joskus uudelleen.
TUULIHATUT
2 1/2 dl vettä
100 g voita
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
Mittaa vesi, voi, sokeri ja suola kattilaan ja kiehauta seos. Ota kattila liedeltä, lisää vehnäjauhot ja sekoita huolellisesti puuhaarukalla kunnes taikina irtoaa reunoista.
Lisää kananmunat taikinaan yksitellen vatkaimella sekoittaen. Ota taikinasta teelusikan kokoisia nokareita leivinpaperilla vuoratulle pellille, tai vaihtoehtoisesti käytä pursotinpussia. Paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia. Älä missään nimessä avaa uunin luukkua kesken paiston.
Jäähdytä tuulihatut ja täytä haluamallasi täytteellä. Lisää täytteet vasta juuri ennen tarjoilua.
SUOLAINEN TÄYTE TUULIHATUILLE
2 1/2 dl kuohukermaa
1 prk Valio aura pehmeää
1 tuore päärynä
saksanpähkinöitä
Vaahdota kerma ja yhdistä pehmeä aura sekoittaen joukkoon. Lisää pilkotut päärynä ja pähkinät sekaan.
MAKEA TÄYTE TUULIHATUILLE
2 1/2 dl kuohukermaa
n. 50 g tummaa suklaata rouhittuna
mansikoita
sokeria
vaniljasokeria
Vaahdota kerma ja lisää muut ainekset joukkoon. Käytin pakastemansikoita, joten sulattamisen jälkeen valutin niitä hieman ennen täytteeseen lisäystä.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Daim-suklaa kotona tehtynä
Viikonloppuna teki mieli jotain hyvää, ja samalla teki mieli tehdä jotain, kokata, leipoa tai jotain. Yhdistin nämä kaksi mielitekoa tekemällä kotitekoista ylimakeaa herkkua, daim-suklaata.
Daimin valmistus oli helppoa, mutta ihan hetkessä se ei tapahtunut. Meni hyvä tovi ennen kuin toffee jähmettyi ja jäähtyi. Ihmettelin jo ennen ainesten mittaamista, miksi ohjeessa on kaakaojauhetta. En sitten kyseenalaistanut sitä sen enempää, ja tein niin kuin reseptissä lukee. Seuraavalla kerralla voisin kokeilla ilman sitä, voisi ehkä olla parempaa ilman kaakaonmakua, toffeemaisempi..?
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl siirappia
1-2 rkl kermaa
1 rkl kaakaojauhetta
1 dl sokeria
1/2 dl mantelijauhetta
130 g maitosuklaata
Sulata voi kattilassa. Yhdistä kuivat ainekset keskenään ja lisää ne voin joukkoon. Sekoita ainekset hyvin ja lisää sopiva määrä kermaa. Kuumenna seosta koko ajan hämmentäen, kunnes se selvästikin kiinteytyy ja alkaa irtoilemaan reunoilta. Itse annoin massan kiehua noin kymmenen minuutin ajan.
Levitä kuuma toffeemassa esimerkiksi voipaperin päälle ohueksi levyksi ja anna jäähtyä. Levyn jäähdyttyä sivele sulatettu suklaa pinnalle. Anna suklaan jähmettyä ennen annospalojen leikkaamista.
Karjala: Karjalanpaisti eli ruukkupaisti, uunpotti
Sanonta "helppoa kuin heinänteko" toteutuu tämän ruokalajin kohdalla. Varsinkin kun käytin marketin lihamestarin valmiiksi paloittelemia lihapaloja, jotka muuten olivat tosi hyvännäköisiä noin silmämääräisesti arvioiden. Paistilihat laitetaan vuokaan kerroksittain sipulilohkojen ja mausteiden kanssa, ja sitten vettä perään ja koko komeus uuniin.
Meidän paisti oli noin puolikas tuosta ohjeesta ja lihoina siis possua ja nautaa (ehkä suhteessa 1/3 ja 2/3). Suoranaisesti unohdin ruoan uuniin, onneksi päällimmäiset lihapalat eivät ehtineet kärventyä tuon enempää.
KARJALANPAISTI
500 g sian etuselkää tai lapaa
500 g naudan lapaa
500 g lampaan etuselkää tai lapaa
(maksaa, munuaisia)
2-3 sipulia
1 tl kokonaisia maustepippureita
1 1/2 tl suolaa
vettä
Leikkaa lihat kananmunan kokoisiksi paloiksi. Kuori ja lohko sipulit. Lado lihat ja sipulit kerroksittain uuniruukkuun tai valurautapataan. Sirottele suolaa ja pippureita väliin. Pane päällimmäiseksi kerrokseksi sianlihaa.
Kaada päälle kylmää vettä niin, että lihat peittyvät. Kylmä vesi säilyttää liemen kirkkaana. Jos kypsennät "paistin" valurautapadassa, voit kiehauttaa ainekset ennen uuniin panoa ja kuoria nesteen pinnalta vaahdon, jolloin saat varmimmin ruokaan kirkkaan liemen.
Kypsennä miedossa uuninlämmössä (150 asteessa) noin 3 tuntia tai hauduttamalla leivinuunissa vaikka yli yön. Kosteutta haihtuu kypsentämisen aikana ja päällimmäiset lihapalat ruskistuvat. Kypsentämisen lopulla voit peittää padan kannella, jottei ruoka kuivu. Tarjoa karjalanpaisti haudutusliemi kastikkeena suoraan valmistusastiastaan keitettyjen perunoiden tai lanttusurvoksen kanssa.
(Lähde: Riitta Pojanluoma "Perinnemakuja maakunnista")
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)