Ehdottomasti lempparini kuivakakuista. Aivan ihanan suussasulava maku, nam. Ei uskoisi, että näin "yksinkertaisella" ohjeella tehty voi olla niin hyvää. Voi se.

Ohje suoraan kopioituna
Merjan leivonta ja askartelu -blogista:
3 Munaa
3 dl Sokeria
1 tl Leivinjauhetta
1 ½ tl Vaniljasokeria
4 dl Perunajauhoja
250 g Sulatettua, kiehuvan kuumaa rasvaa
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sihdin läpi joukkoon, varovasti sekoittaen. Sulata ja kiehauta voi ja lisää se tulikuumana taikinaan hyvin sekoittaen. Paista pumpulikakku hyvin voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 180 asteessa noin 40-50 min.
Kerrankin noudatin tosi tarkasti ohjetta ja se kannatti, kakun rakenne oli erinomainen ja maku juuri sellainen kuin muistinkin. Pienensin ohjetta hieman itselle sopivaksi, sillä käytin pienempää vuokaa (sydänvuoka on muuten peräisin keväällä järkätystä
blogitapaamisesta).
Kuten kuvasta näkyy, vuuan voitelu ja jauhotus ei mennyt aivan nappiin ja siksi kakun pinnasta tuli ruma. Hätä keinot keksii, vähän marjoja (punaherukoita) ja tomusokeria kakun pintaan, niin jopas muuttui nätimmäksi ulkonäkö. Tämän kehtaa jo laittaa kahvipöytään tarjolle :)