maanantai 30. toukokuuta 2011

Linssisoppaa kesää odotellessa


Eipä uskoisi, että näin talvista ja tuhtia keittoa tulee tehtyä toukokuun lopulla. Mutta kun katsoo ikkunasta ulos näkymä on tuttu - monta päivää jatkunut sade ei ota hellittääkseen. Siihen lisättynä kolea ja tuulinen sää antoi tarpeeksi hyvän syyn tehdä tätä aivan huippua kasviskeittoa.

TULINEN LINSSIKEITTO

2 dl punaisia linssejä
1 pieni lanttu
1 pieni palsternakka
3 sellerinvartta
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
kasvisliemikuutio
vettä
1 prk chili-tomaattimurskaa
sulatejuustoa
tuoretta persiljaa
mausteita

Kuullota pilkottuja sipuleita ja sellereitä tilkassa öljyä. Sipuleiden hieman pehmennettyä, lisää huuhdotut linssit ja sopiva määrä vettä sekä liemikuutio. Lisää myös lanttu- ja palsternakkakuutiot. Anna keiton kiehua niin että juurekset kypsyvät sopivasti.

Lisää tomaattimurska ja vettä tarvittaessa. Mausta keitto ja lisää halutessasi sulatejuustoa, siten keitosta saa täyteläisemmän. Maustoin keiton tällä kertaa suolan ja pippurin lisäksi jauhelihamausteella.


Myös Pikku Leijona osallistui keiton kuvaamiseen. Mahtaa sitä aina ihmetyttää tämä ruoka-annoksien kääntely ja vääntely ja kuvailu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti