maanantai 20. joulukuuta 2010

Itsetehtyä sinappia pukinkonttiin

Ruokalahjoja on mielestäni kiva sekä antaa että saada. Tänä jouluna työkiireiden takia jouluvalmistelut ovat jääneet aika vähäisiksi, mutta sinapin keittoon sentään liikeni aikaa. Ohjeen ja maustamisvinkkejä nappasin täältä.



Vasemmassa purkissa on mustaherukkasinappia (sekaan lorautettu mustaherukkamehua) ja oikeanpuoleisessa yrttisinappia (tuoretta persiljaa silputtuna). Yrttisinappiin lisäsin sekaan myös viinietikkaa teelusikallisen verran.

Itsetehty sinappi:

2 dl sinappijauhetta
2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa

Kiehautin ensin kerman ja kananmunat kattilassa. Tämän jälkeen lisäsin yhdistetyt jauhot ja sokerit ja annoin seoksen hiljalleen saostua. Lisäsin mausteainekset vasta sinapin jäähdyttyä.

Muitakin maustamisvaihtoehtoja kävi mielessä, mm. silputtu tuore chili kuulostaa kovin houkuttelevalta. Se täytyy ehdottomasti kokeilla seuraavalla kerralla ja varmaan myöskin usein käytetty konjakki.

1 kommentti:

  1. Itsetehty sinappi on niin herkkua! Ei sitä juuri muulloin tule tehtyä, mutta tuleepahan nautittua sitten senkin edestä joulun aikaan :) Tuo yrttiversio jäi erityisesti meikäläistä kiinnostamaan... Itsehän aina yleensä teen näitä konjakki-, viski-, ja jalluosaston sinappeja...

    VastaaPoista