lauantai 29. lokakuuta 2011

Ahvenanmaa: Paistetut ahvenfileet


Vähän meinasi kiire iskeä tämän kuukauden maakunnan, Ahvenanmaan, kanssa. Useamman viikon jo ajatuksissani olin pyöritellyt useampaakin reseptiä toteutettavaksi, mutta jokin aina sitten "tökkäs". Ahvenanmaan reseptit olivat suurimmalta osalta kala- tai lammasruokia. Suomalaista lammasta en tähään hätään saanut, joten päädyin kalaruokaan. Ja niistä halusin tehdä ahventa.

Kirjan ohjeiden mukaan kalojen maustaminen on aikaisemminkin onnistunut loistavasti, niin kuin tälläkin kertaa. Muutoinhan ohje on melko yksinkertainen, käytännössä pelkkää suolaa, korppujauhoa ja suolaa. Mietinkin miten näin vähillä mausteilla jokin voi maistua niin hyvältä..?

PAISTETUT AHVENFILEET

4 ruokailijalle
4-8 tuoretta ahvenfileetä
1 kananmuna
4 rkl korppujauhoa (käytin ruiskorppujauhoa)
1 tl merisuolaa
paistamiseen voita
pinnalle tillisilppua (käytin ruohosipulia)

Riko munan rakenne rikki matalalla lautasella. Sekoita toiselle lautaselle korppujauhot ja suola. Kuumenna paistinpannu ja siinä nokare voita.

Pyöräytä ahvenfileet ensin munassa ja sitten korppujauho-suolaseoksessa. Paista pannussa molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Silppua pinnalle tilliä.

(Lähde: Riitta Pojanluoma: "Perinnemakuja maakunnista")


Ahvenet maistuivat perjantain herkkuruokana papu-sipulilisukkeen kera. Tällä hetkellä en tiedä kumpi, ahven vai kuha, olisi henkilökohtainen kalasuosikkini, sen verran makunystyröitä herätteli yksinkertaisuudessaan tämä ruoka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti