sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäivälahja :)

Kumpaisenkin äitejä muistettiin vähän erilaisella "ruokaisalla" lahjalla tänä vuonna. Useassa blogissa olen törmännyt tähän kehuttuun vuokaleipään. Ja nam, kyllä oli tekemisen arvoinen. Mukavan helppo tehdä ja oikein nättikin noin niinkun leiväksi :) Alun perin resepti on Glorian Ruoka&Viini -lehdestä, itse tein sen Voisilmäpeliä -blogin ohjeistuksen mukaan.

Ranskalainen tomaatti-oliivivuokaleipä



4 kananmunaa
2 dl maustamatonta jugurttia
1 tl sokeria
½ tl suolaa
2 tl kuivattua basilikaa
¾ tl mustapippuria
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g emmental-juustoa (tai vastaavaa)
¾ dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl oliiveja
1 rkl öljyä aurinkokuivatuista tomaateista (tai oliiviöljyä)

Lisäksi:
voita vuoan voiteluun
pieni kourallinen pinjansiemeniä (tai auringonkukansiemeniä/kurpitsansiemeniä)

Voitele leipävuoka. Riko kananmunien rakenne esim. haarukalla ja lisää jugurtti ja mausteet. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään ja lisää ne sekoittaen sitten taikinaan. Lisää pilkottu juusto, tomaatit ja oliivit ja lopuksi öljy. Lusikoi taikina vuokaan ja ripottele siemenet pinnalle. Paista 180 asteisessa uunissa 50-60 minuuttia.

Leipien vuuat ovat peräisin taannoisesta blogimiitistä saadusta Euraconin tuotepaketista. Kätevä varsinkin näin lahjana käyttää kertakäyttöistä.

Lahjaan piti saada jotain makeaakin mukaan ja muihin leivonnaisiin ei aikani riittänyt, joten täytyi keksiä jotain vähemmän aikaa vievää. Muistin joskus törmänneeni blogimaailmassa omatekoiseen vaniljasokeriin, mikä vaikutti oikein kokeilemisen arvoiselta. Idea Ruokahommia -blogista. Ohje lyhykäisyydessään näin: yhdistä raakaruokosokeri (500g) ja vaniljatangon (1kpl) sisus purkkiin ja sekoita. Vaniljatangon kuoret voi myös pilkkoa mukaan makua antamaan. Se on kuitenkin pilkottava sen verran suuriin paloihin, että ne on helppo tarvittaessa noukkia pois.

Suloiset purnukat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti