lauantai 25. joulukuuta 2010

Mantelinen lanttulaatikko ja tikkunekut



Mantelinen lanttulaatikko Ilta-Sanomien Ruokalasta löytyneellä ohjeella:

* 1 kg lanttuja
* vettä
* suolaa
* ripaus muskottia
* ripaus neilikkaa
* suolaa
* 1 dl mantelirouhetta
* 3 rkl siirappia
* 1/2 dl korppujauhoja
* 1 dl kermaa
* Vuoan voiteluun:
* voita tai öljyä
* Pinnalle:
* 1 dl mantelirouhetta
* 2 rkl voita

Kuori ja pilko lantut ja keitä ne vedessä, johon lisätty maun mukaan suolaa. Lanttujen kypsyttyä pehmeiksi, soseuta ne ja lisää muut ainekset. Kaada seos voideltuun vuokaan ja ripottele pinnalle mantelirouhetta ja voinokareet. Paista uunissa vajaassa 200 asteessa noin tunti (kunnes pinta näyttää kauniin ruskealta).



Tikkunekut Helsingin Sanomien ohjeella:

* 50 g voita
* 2 dl sokeria
* 2 dl kermaa
* 1 dl siirappia
* 1 dl mantelirouhetta

Sulata voi ensin kattilassa. Rasvan sulattua, lisää kerma, sokeri ja siirappi. Keitä seosta kunnes se kuumuu 127 asteeseen. Tähän menee joku tovi, ainakin 20 minuuttia taisi aikaa kulua. Jos ei ole lämpömittaria käytettävissä, voi oikean kuumuuden todeta hyytymiskokeella. Eli jos pisaran verran seosta jähmettyy sen pudottua kylmään veteen, kuumuusaste on oikea.

Lisää lopuksi mantelirouhe ja kaada seos leivinpaperista taiteltuihin tötteröihin. Tötteröt pysyvät hyvin pystyssä, kun latoo ne pystyyn esimerkiksi sokerilla täytettyyn kulhoon. Kaataessa seosta kannattaa pitää huolta ettei polta näppejään, sillä toffee on tulikuumaa. Seos jähmettyy yllättävän nopeasti, joten rivakka saa olla, muutoin massaa on vaikea saada tötteröihin siististi. Itse jäin ihmettelemään vähän liikaa ja lopputulos ja tikkunekkujen ulkonäkö on sen mukainen. Mutta maku on kohdillaan ja nämähän ovat siis supermakeita!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Itsetehtyä sinappia pukinkonttiin

Ruokalahjoja on mielestäni kiva sekä antaa että saada. Tänä jouluna työkiireiden takia jouluvalmistelut ovat jääneet aika vähäisiksi, mutta sinapin keittoon sentään liikeni aikaa. Ohjeen ja maustamisvinkkejä nappasin täältä.



Vasemmassa purkissa on mustaherukkasinappia (sekaan lorautettu mustaherukkamehua) ja oikeanpuoleisessa yrttisinappia (tuoretta persiljaa silputtuna). Yrttisinappiin lisäsin sekaan myös viinietikkaa teelusikallisen verran.

Itsetehty sinappi:

2 dl sinappijauhetta
2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa

Kiehautin ensin kerman ja kananmunat kattilassa. Tämän jälkeen lisäsin yhdistetyt jauhot ja sokerit ja annoin seoksen hiljalleen saostua. Lisäsin mausteainekset vasta sinapin jäähdyttyä.

Muitakin maustamisvaihtoehtoja kävi mielessä, mm. silputtu tuore chili kuulostaa kovin houkuttelevalta. Se täytyy ehdottomasti kokeilla seuraavalla kerralla ja varmaan myöskin usein käytetty konjakki.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Jouluinen kasvissosekeitto ja piparigrissinit

Tää oli hyvää! Olen kovasti tykästynyt piparkakkumausteeseen, mikäpä sen jouluisempaa ja halusinkin käyttää sitä myös ruuanlaittoon. Kokeiluun päätyi bataatti-palsternakka-purjo-sosekeitto. Soppa syntyi näillä aineksilla:

- 1 pieni bataatti
- 1 iso palsternakka
- pikku pätkä purjoa
- luomukasvisliemijauhetta
- 2 rkl bonjour cuisine sipulisekoitusta
- 1 maustemitta piparkakkumaustetta
- jauhettua mustapippuria

Koristeeksi ripsautin vähän kanelia.



Ja jouluiset kokeilut sen kuin vaan jatkuivat. Ihastuin kovasti piparkakku+sinihomejuusto -yhdistelmään bloggaajien pikkujouluissa Katiskattaren leipomia aurajuustopipareita popsiessa. Piti saada tehdä näitä myös kotona.

Näiden valmistaminen oli nopeata ja helppoa, varsinkin nyt kun käytin valmistaikinaa. Eli piparitaikinasta muokkasin grissinejä ja pinnalle murustelin ja painelin aurajuustoa. Ja sitten paistoin. Vähän pullukoita näistä tikuista tuli, mutta eipä se haitannut. Nää on kans tosi hyviä. Jännästi käy näiden maut yksiin :)

Piparkakkuja ja koristeluviritelmiä

Tällä kertaa ajanpuutteen vuoksi piparkakkutaikina on kaupan pakastealtaasta, on se vaan mahottoman kätevä ;) Koristeluharjoitusta varten tein muutamia sydänpipruja:



Ja harjoittelun piikkiinhän se koristelu menikin, intoa todellakin on enemmän kuin taitoa! En voi käsittää miten taitavasti jotkut osaavatkin pikkuleipiä koristella, niitä taidokkaasti tehtyjä on kiva ihastella :)

Tässä tämänkertaiset töherrykset, tarkoituksena oli tehdä jonkinnäköinen riippuva koriste näistä. Ehkä kuuseen, ehkä seinälle tai sitten ei mihinkään, saa nyt nähdä. Kiva oli joka tapauksessa kokeilla taas, onneksi tämä ei ole niin vakavaa puuhaa, mielenvirkistystä lähinnä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Pikkujoulut blogikamujen kesken osa 2.

Kuten edellisessä postauksessa totesinkin, useat yritykset olivat lähettäneet
Henskikselle ja Makuturistille (Fazerin tuotteet) erilaisia tuotteita ja esitteitä. Suuri kiitos kummallekin aktiivisuudesta! Olo oli kuin jouluna, niin paljon kaikkea ihanuuksia kotiinviemisinä saimme. Tässä tuotteet kuvattuina järjestyksessä, jossa ei ole päätä ei häntää (pakko oli levitellä kaikki olohuoneen matolle, pöydällä olisi tullut niin ahdasta).

Raisiolta Sunnuntain kakku- ja muffinssimixit sekä



Torinon ohrahelmiä ja Sunnuntain täysjyvävehnäjauhoja sekä esitteet.



Santa Marialta piparkakkumaustetta, luomukardemummaa ja BBQ-marinadia sekä esite.


Ullan Unelmalta koristeluvälineet. Nämä nähdessämme suunniteltiinkin seuraavan blogimiitin teemaksi koristeiden teko -kurssia! ;)



Heirolilta koristelusetti ja Iloleipurilta kakku- ja vihannestikut sekä silikonisetti. Esite (tai oikeastaan Kerma-reseptilehti) Valiolta.



Fazerilta Suklainen keittiö -esite ja silikoninen kaavin.



Dansukkerilta iso pino esitteitä ja Kotilieden seinäkalenteri.





Dr. Oetkerilta sokerimassaa, pehmeitä kultahelmiä ja liivatelehtiä.



Confetilta sekä Bake and Partylta söpöt paketit , jotka sisältivät piparkakkumuotin, cupcake party packin ja 10 euron lahjakortin (Confetti) ja candy canen, piparkakkumuotin ja muffinivuokia (Bake and Party).



Myöskin Pikku leijona oli aivan pyörällä päästään tavaramäärän keskellä. Sekä vähän pettynyt, ettei lahjaröykkiöstä paljastunut yhtään koiranluuta ;)



Kaiken kaikkiaan aivan mahtavat Pikkujoulut! Kiitos teille kaikille, ootta niin ihania :) Ja erityiskiitokset Vallan Makeeta -bloggaajalle paikan järjestämisestä.

PS. Kattavampaa esittelyä meidän kemuista ja mm. siellä Henskiksen järkkäämästä aivan huipusta tietovisasta
Henskiksen blogissa. Allekirjoittaneelta toi tietovisa meni yllättävän hyvin, korkeimman pistemäärän ansiosta sainkin sitten extratuotteita palkinnoksi! Tämän vuoksi joissakin kuvissa tuotteita on tuplamäärä. Olipa kerrassaan voittajaolo, vaikka täytyy tunnustaa, että suurin osa vastauksista oli hyviä arvauksia ;)

tiistai 7. joulukuuta 2010

Pikkujoulut blogikamujen kesken osa 1.

Viime lauantaina kokoonnuttiin porukalla viettämään pikkujouluja :) Nyyttikestiperiaatteella tuotiin kukin mitäkin ja voi ettien että taas sitä herkkujen määrää! Oli suolaista ja makeaa leipomusta jos jonkinlaista. Muut olivat ennen herkuttelua käyneet kiertelemässä paikallisilla joulumarkkinoilla. Itse en työkiireiltäni sinne päässyt, mikä harmitti kovasti, jokavuotinen joulunodotukseen liittyvä traditio kun nuo markkinat ovat olleet. Harmitus kaikkosi pian kuitenkin pikkujouluihin saavuttua, sen verran lystiä oli nähdä tutut bloggaajat pitkästä aikaa! Mukana menossa olivat näiden blogien pitäjät:

- Henskiksen hekumalliset herkut
- Katiskattaren keittiö
- Makuturisti ja
- Vallan makeeta.



Tarjolla oli mm. kaneli-keksejä, vadelma-piparminttumuffineita, aurajuusto- ja parmesaanijuustopipareita, erilaisia suolaisia pasteijoita, couscoussalaattia sekä riisimurotryffeleitä. Omat suosikkini olivat suolaisista aura-piparkakut ja makeista ehdottomasti Yhteishyvän ruokalehden ohjeella tehdyt riisimurotryffelit. Jälkimmäisiä täytyy kokeilla kotikeittiössäkin :)

Syötävien kanssa tarjolla oli sekä glögiä että kahvia. Samalla kun herkuteltiin vaihdettiin kuulumiset ristiin rastiin. Useampi tunti siinä vierähti taas aivan huomaamatta :)

Kuten aikaisemminkin, ei tälläkään kertaa lähdetty kotiin tyhjin käsin. Mikä yllätys olikaan kuulla, että Henskis ja Makuturisti olivat pyytäneet eri yrityksiltä tuotenäytteitä. Niistä lisää seuraavassa postauksessa..

maanantai 6. joulukuuta 2010

Couscous-salaatti



Tämä värikäs couscous-salaatti päätyi bloggaajien pikkujouluihin viemisiksi. Itse kemuista lisää myöhemmin, sen verran pitkä postaus kyseessä, ettei tänä iltana enää ehdi sitä naputella (lisää tunteja vuorokauteen, pliis)..

Salaatissa on pohjana täysjyväcouscousta (3 dl), johon lisäsin saman verran kiehuvaa vettä. Ennen veden lisäystä olin sekoittanut siihen kasvisliemijauhetta. Couscosin jäähdyttyä lisäsin salaatin muut ainekset:

- Arlan Apetina Snack -rasia (aurinkokuivatut tomaatit)
- lisää aurinkokuivattuja tomaatteja (öljyssä)
- mustia pilkottuja oliiveja
- kevätsipuli varsineen
- paprikaa pienenä silppuna

Juustokeksit



Välillä leipomisvuorossa suolaista, tällä kertaa siis juustokeksit NaMiN pAjA -blogin ohjeella tehtynä. Sen verran tosin sooloilin, että vaihdoin juuston cheddarista parmesaaniin. Muutoin ohje sama:

1.5 dl vehnäjauhoja
0.5 dl maissijauhoja
1 tl seesamin siemeniä
maustemitta suolaa
maustemitta leivinjauhetta
60 g voita
2 dl parmesaanijuustoraastetta
4 rkl vettä

muna voiteluun

Yhdistä kuivat aineet ja nypi hieman pehmennyt voi joukkoon. Lisää juustoraaste sekä vesi. Sekoita taikinaksi. Anna taikinan kylmetä hetki jääkaapissa.

Kauli taikinaa ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla pikkuleipiä. Voitele keksit kananmunalla ja töki pintaan haarukalla reikiä. Koristeeksi käy esimerkiksi seesamin- tai unikonsiemenet. Paistetaan 200 asteessa noin 13 minuuttia.

Itsenäisyyspäivän viettoa



Itsenäisyyspäivän kunniaksi ruokapöydästä löytyi possun sisäfilettä pihveinä kera ihanan juustokastikkeen. Niin hyvää! Ja helppo tehdä, sen kuin vaan vähän nuijii lihan rakennetta mureammaksi ja paistaa pannulla väriä molemmille puolille. Sen jälkeen pihvit laitettiin vuuassa uuniin Valion ruokakerman (makuna kolme juustoa) ja Koskenlaskijan (makuna voimakas) siivujen kanssa. Tadaa, lounaan lihaosuus oli valmis.

Lisukkeeksi perus-vihersalaattia sekä pottu-lanttu-porkkana-sipulimuussia höystettynä Creme bonjour cuisinella (makuna sipulisekoitus). Ennen tarjoilua silppusin soseen sekaan vielä tuoretta persiljaa.



Annos ei ole kovin kauniin näköinen, mutta voin vakuuttaa, että ruoka oli maukasta :)



Jälkkärin osuutta hoiteli mustikka-vadelmapiiras, jonka tein perusmurotaikinan ohjeella eli näin:

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoa
2 tl vaniljasokeria

Yhdistä kuivat aineet. Vaahdota hieman pehmennyt voi ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten. Lopuksi yhdistä jauhot ja sekoita taikinaksi.

Painelin taikinaa piirakkavuuan pohjalle ja lisäsin sen päälle mummolta saatua mustikka-vadelmahilloa. Kaulitsin osasta taikinaa päälle kuoren, jonka siis törkkäsin hillon päälle. Pistelin haarukalla reikiä piirakkaan ennen uuniin laittoa, paistoin 200 asteessa sen verran että pinta sai väriä (en tarkkaa aikaa tarkistanut).

Loppuun kuva tämänhetkisestä "silmäterästäni":



Tämä ihanuus on siis Herb:ie, Indoor Gardenin pöytäpuutarha. Jo yli kuukauden ajan olen harkinnut tämän hommaamista, nyt sitten ylityöputken jälkeen palkitsin uurastuksen ja päätin jahkailun :) Jännä nähdä miten nämä yrtit pärjäävät, joita on tällä hetkellä villirucola, persilja sekä basilika (joka oli luomua). Toivon mukaan laitteesta on muutakin hyötyä kuin pelkkää silmäniloa. Tähän aikaan vuodesta laite tosin toimii myös kirkasvalolamppuna ;)