lauantai 7. huhtikuuta 2012

Aprikoosi-rahkapiirakka


Tein kahvipöytään pääsiäisen yhden ehkä perinteisimmistä leivonnaisista eli rahkapiirakan. Jääkaapissa muutaman viikon lymyillyt mascarponekin tahtoi ehdottomasti päästä mukaan.

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna vatkaten joukkoon. Lisää lopuksi yhdistetyt jauhot pienissä erin ja sekoita taikina hyvin.

Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.


Täyte:
250 g mascarpone-juustoa
250 g maitorahkaa
2 kananmunaa
sokeria
vaniljasokeria
(vanilliinikreemijauhetta)

aprikoosinpuolikkaita säilykkeenä

Vatkaa mascarpone, maitorahka ja kananmunat sekaisin. Makeuta sokerilla ja lisää vaniljasokeria maun mukaan. Itse lisäsin joukkoon myös vanilliinikreemijauhetta muutaman ruokalusikallisen, ihan vain kokeilunhalusta.

Levitä täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle. Lado viimeisenä aprikoosin puolikkaat täytteen pinnalle. Paista piirakkaa vielä noin 20 minuuttia.

"Näyttää PLI:n mukaan paistetuilta kananmunilta"

Itsellä varsinkin makeiden leipomuksien onnistumisprosentti vaihtelee suuresti. Tällä kertaa hikikarpaloita aiheutti taikinan taputteleminen vuokaan, se nimittäin meinasi olla liian tahmaista ja käsiintarttuvaa. Huomasin kyllä etten ole tehnyt muropohjaa aikoihin. Tiedä sitten olinko mitannut jauhoja liian vähän vai olisikohan auttanut jos olisi antanut taikinan levätä hetken viileässä. Jollain ilveellä sain taikinan kuitenkin asettumaan.

Oli tosi lähellä, etten ripotellut mantelirouhetta piirakan pinnalle ennen paistoa. En kuitenkaan laittanut, kun ajattelin että pinta olisi kauniimpi sittenkin ilman. Tuli mieleen viisas sanonta "joskus vähemmän on enemmän". Usein tahtoo olla tapana tunkea liikaa makuja ja raaka-aineita yhteen.


Tässä muutama kuva ihanista itsetehdyistä pääsiäiskoristeista, jotka äitini oli saanut Koulutuskeskus Agricolan kymppiluokan tytöiltä. Tosi upeita molemmat!



Hyvää pääsiäistä kaikille!!

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä, rahkaleivonnaiset on makoisia :)

    VastaaPoista
  2. Makoisalta tosiaan vaikuttaa ja söpöt koristeet; nuo pääsiästiput on meilläkin vuodesta toiseen; ovat ilmeikkäitä.

    VastaaPoista
  3. Kiitti! Piirakka ja eritoten tuo täyte oli oikein maistuvaa.

    Koristeet ovat todellakin hienoja, tahtoisin itsekin osata askarrella tuollaisia :)

    VastaaPoista