lauantai 7. tammikuuta 2012

Pähkinä-juustokakku


PEKAANIPÄHKINÄ-JUUSTOKAKKU BROWNIES-POHJALLA

Brownies-pohja:
125 g voita
75 g tummaa pähkinäsuklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa ja lisää paloiteltu suklaa joukkoon. Kun suklaa on sulanut voin sekaan, ota kattila liedeltä. Lisää seokseen sokerit ja suola. Lisää myös kananmunat sekä sen jälkeen jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada seos leivinpaperilla vuorattulle irtopohjavuoalle. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Täyte:
250 g mascarponejuustoa
2 dl vispikermaa
100 g maitorahkaa
tomusokeria
vaniljasokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä

Koristeluun:
pekaanipähkinöitä
(vaahtera- tai vaaleaa siirappia)

Vaahdota kerma täytettä varten. Lisää joukkoon mascarpone, rahka ja sokereita maun mukaan. Itse laitoin eri toten vaniljasokeria runsaasti. Lisää lopuksi liivatelehdet, jotka ovat liotettu (5 minuuttia) ja sekoitettu kiehuvaan veteen.

Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa mieluiten yön yli.


Tähän kakkuun tuli käytettyä kaikki jämäpurkit jääkaapista joulun jäljiltä. Ei mikään kevyt kakku, varsinkin pohja on tosi tuhti juustokakkuun. Mutta niin hyvää toki. Ai niin, brownies-pohjan ohje on Kinuskikissalta, täyte ja koristeet omasta päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti