perjantai 30. tammikuuta 2015

Melkein kuin mannapuuroa ja mansikkaa..


Onhan näitä terveysvillityksiä ja superruokia. Kaikenmaailman ihmesiemenistä ja -jauheista ynnä muista uutisoidaan ja pöhistään oma aikansa niin paljon, että ne jo sanana alkavat tulla korvista ulos. Puhumattakaan edes siitä, että pysyisi jokaikisen trendin perässä.

Eipä sillä, etteikö superfoodit olisi ravintorikkaita ja kannattavia sisällyttää ruokavalioon. Varmasti näin on. Itseäni vaan harmittaa jos hetken innostuksesta hankittu tyyris pakkaus jääkin vanhenemaan kaappiin. Silläkin kynnys hommata jotain uutta ihmetuotetta kokeiluun on todella korkea.

Chia-siementen kohdalla tein poikkeuksen. Syksyllä huomasin useassa blogissa tätä proteiini-, vitamiini- ja kivennäisainepommia hehkutettavan. Joten mielenkiinnosta ja sen käyttötapojen runsaudesta johtuen tein hurjan sijoituksen.

Ilokseni sain todeta, että ostos kannatti. Erityisen tykästynyt olen tähän mannapuuron korvaajaan chia-puuroon. Myös hilloa täytyy testata, uskoisin sen olevan erittäin toimiva myös siinä.

Tämä versio puurosta on sitten hyvin tuhti, se pitää varmasti nälän loitolla perusvälipalaa paremmin.




CHIA-SIEMENPUURO

2 rkl chia-siemeniä
2 dl kermaa (tai kookoskermaa)
1 rkl voita (tai kookosöljyä)
makeutusta tarvittaessa
ripaus suolaa

Kaada kerma pieneen kattilaan. Mittaa joukkoon chia-siemenet ja anna liueta hetken aikaa (noin puolisen tuntia).

Liotuksen jälkeen kuumenna kerma kiehuvaksi ja hauduttele kunnes se sakenee puuromaiseksi. Lopuksi lisää suola, makeutus ja nokare voita.

Tarjoa puuro esimerkiksi marjojen kera.



Pikku Leijonan talvimuotia vuodelta 2015!

2 kommenttia: