sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Mango-melonilassi



Äitini teki mangolassia muutama viikko sitten ja olin heti myyty. Superherkku helppotekoisesti ja ilman lisättyä sokeria. Ensimmäiseksi heräsi epäilys, että ei vaan voi olla mahdollista, mutta maistelun jälkeen se oli uskottava.

Nyt itse lisäsin joukkoon myös melonia, tarkemmin ottaen hunajamelonia. Idea varmaan lähti liikkeelle muisteltuani kesän suosikkijätskimakuja ja mango-meloni on mielestäni yksi parhaista. Melonin osuus oli lassissa melko pieni, vain suunnilleen kolmannes. Sitä paitsi olisiko pitänyt käyttää vesimelonia, jos olisi halunnut sen makua enemmän mukaan..? Oli miten oli, tositosi hyvää tämä oli näinkin ja myös ihan pelkällä mangolla tehtynä. Suosittelen!

MANGO-MELONILASSI

2 kypsää mangoa
1/3 osa hunajamelonista
200 g turkkilaista jogurttia
1-2 dl maustamatonta jogurttia
(tarvittaessa hunajaa makeutukseen)

Kuori ja pilko hedelmät. Kaada lohkot ja jogurtit kulhoon ja soseuta tasaiseksi. Makeuta tarvittessa maun mukaan.


"Koristeena melonisuikaleita."

PS. Kuvaan on lavastettu kaksi annosta. Totuus on kuitenkin, että olin yksin kotona ja herkuttelin molemmat kipot tyhjiksi. Enhän minä muuten, mutta kahta lasia oli mukavampi kuvata..

1 kommentti:

  1. Kiva tunnustus:) Minullakin on yksi mango tuossa odottelemassa, että sen muistaisin käyttää. Tästäpä nappaan muistutuksen!

    VastaaPoista