tiistai 12. maaliskuuta 2013

Salaattia nassuun


 


Jos mieli haikeana odottaa jo kevättä, kannattaa kasata lautaselle värikäs salaatti. Piristää kummasti tällaisena lumipyrypäivänä.

Salaatteja tässäkin blogissa on nähty vinopino, mutta erityiseksi tämän päiväisen kyhäelmän tekee pari asiaa. Ensinnäkin uppomunan teko oli itselleni uusi kypsennystapa, ja toiseksi salaatin juusto on ennennäkemätön raaka-aine Puolen valtakunnan keittiössä.

Ja se juusto on siis vuohenjuusto. Olen toki vuohenjuustoa muutamaan otteeseen maistanut, mutten koskaan ole siitä pitänyt. Juuston voimakas maku ja pehmeä rakenne ei ole jotenkin natsannut.

Muutaman viikon takaisella ravintolavisiitillä tilaamaani alkuruokaan kuului maistiainen kovaa vuohenjuustoa. Huomasin tuolloin, ettei se nyt niin omituista olekaan. Yritänkin nyt totutella vuohenjuuston makuun nimenomaan tällä kovalla vaihtoehdolla.

Askel (ja tuote) kerrallaan olen kohta likipitäen kaikkiruokainen. Tai saattaa olla liian aikaista noin kovin sanoin kehua, sillä nirsoilun kohteita kyllä riittää. Seuraavaksi siedätyshoitolistalla voisikin olla sienet.

 
 

 UPPOMUNA-VUOHENJUUSTOSALAATTI

1 kananmuna
loraus etikkaa

salaattia
retiisejä
miniluumutomaatteja
kovaa vuohenjuustoa

oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa



Laita kattilaan vettä ja anna sen lämmetä poreilevaksi. Uppomunan teossa vesi ei saa olla tulikuuman kiehuvaa. Lisää veden joukkoon loraus etikkaa, se pitää kananmunan yhtenäisenä.

Kun vesi hieman poreilee, pyöräytä siihen kauhalla virtaus ja kippaa joukkoon etukäteen esimerkiksi kuppiin rikottu kananmuna. Anna kypsyä noin neljän minuutin ajan.

Huuhtele salaatti, retiisit ja tomaatit. Revi ja pilko ainekset lautaselle. Lohko sekaan myös juustoa. Kananmunan ollessa kypsä, asettele se salaatin kruunuksi.

Mausta oliiviöljyllä, pippurilla ja suolalla.

2 kommenttia:

  1. Se on hauska, kun joku tällainen oma herkku, kuten vuohenjuusto, teettää monille vaikeuksia. Et todellakaan ole ainut joka vuohenjuustosta noin sanoo ;) Itselleni se on suurta herkkua - tämäkin salaatti näyttää hyvältä. Vuohenjuusto sopii erityisen hyvin makeiden hedelmien ja hillojen parina, jos siihen haluaa oikein ihastua. Laita vaikkapa palanen sitä suolakeksille, päälle palanen melonia, viinirypäle tai viikunahilloa..nam.

    VastaaPoista
  2. Vuohenjuusto siis taitaa olla todellinen mielipiteen jakaja ;) Ja juustoista ylipäätään homejuustot taitavat olla yhtä lailla.. Sitä joko suorastaan himoitsee tai päinvastaisesti inhoaa.

    Kiitti tarjoiluvinkeistä, luulen että juurikin tuonkaltaisilla herkkuohjeilla tää totuttelu ei ole enää temppu eikä mikään :)

    VastaaPoista