sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tahmatassujen omppupalat


Jos kaipaa makeaa hyvää, tässä oiva sesonkiin sopiva ratkaisu. Extraplussaa reseptin nopeudesta ja helppoudesta. Nämä palaset ovat kuin omenapiirakan makeampi versio. Fariinisokerin ansiosta palasissa on mielestäni kinuskinen vivahde. Sormet vaan tahmaantuu näitä syödessä, niin imeliä ne ovat.

MAKEAT OMENAPALAT

vajaa 2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/4 tl kanelia
50 g sulatettua voita
1 1/4 dl fariinisokeria
1 1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl omenakuutioita
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
2 rkl sokeria
2 tl kanelia
(1 omena)

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja kaneli keskenään. Mittaa toiseen kulhoon sula rasva, sokerit ja kananmuna. Sekoita ne hyvin puuhaarukalla. Lisää sitten joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi.

Lopuksi lisää joukkoon omenakuutiot ja pieneksi rouhitut saksanpähkinät. Pyöräytä muutaman kerran niin, että ne sekoittuvat taikinaan.

Kaada taikina voideltuun uunivuokaan tasaisesti. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia. Paista 175 asteessa 25-30 minuuttia.


Itsellä meni kolme pientä omenaa kuutioituna tuohon kahteen ja puoleen desiin. Lisäsin vielä neljännen ompun pieninä kuutioina taikinan pinnalle ennen sokeria ja kanelia. Uunivuoka, mitä käytin, oli kooltaan 20x20 cm.

3 kommenttia:

  1. Näyttää suuhunsopivalta ja erittäin maistuvalta :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä! Alkoi tehdä mieli omenapiirakkaa ihan kauheesti :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Näistä namipaloista tulvahti myös se sama ihana tuoksu keittiöön mitä omppupiirakastakin :)

    VastaaPoista