keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi: Grillimakkarasta munakkaaksi


Ei liene harvinaista muissakaan talouksissa näin kesäsesonkina, että jääkaapista löytyy edellisen päivän ylijäämäisiä grilliruokia. Varsinkin makkaran menekkiä tulee usein arvioitua yläkanttiin.

Viime viikolla vapaapäivää viettäessäni ja nälän kurnahtaessa kurkkasin jääkaappiin. Yksi tällainen jämägrillimakkara nökötti suoraan näkökentässä olevalla lautasella. Täytyy myöntää, ettei se nahistunut makkara ollut se kaikkein vetovoimaisin raaka-aine sillä hetkellä, mutta en halunnut heittää sitä hukkaankaan. Ja ei Pikku Leijonallekaan kaikkea voinut antaa, sen verran pienikokoinen koira kun on.

"Kristillinen tasajako? Ei todellakaan, jos Pikku Leijonalta kysyttäisiin."

GRILLIMAKKARA-MUNAKAS

1 grillattu makkara
1 pieni sipuli
öljyä paistamiseen
2 tomaattia
2 kananmunaa
kalamata-oliiveja
kuivattua paprikaa rouheena
mustapippuria
kuivattua basilikaa
juustoraastetta

Pilko sipuli ja aloita kuullottamaan öljytilkassa pannulla. Lisää perään myös grillimakkaraviipaleet sekä paprikarouhe. Anna ruskistua hetken ennen kuin lisäät kananmunat.

Kananmunien hyytyessä lisää munakkaan pinnalle loput ainekset eli tomaattiviipaleet, oliivit ja juustoraaste. Näin nekin ehtivät lämmetä ja juusto hieman sulaa. Lisää myös mausteita maun mukaan.


Kaikesta huolimatta tästä tuli kelpo evästä. Jälkeenpäin sai todeta, että pieni pähkäily ruoan poisheiton sijaan tuotti jälleen tulosta eli maukasta lounasruokaa. Kannattaa siis viimeiseen asti yrittää keksiä epämääräisimmillekin tuotteille ja raaka-aineille käyttötarkoitus, sillä lopputulos saattaa olla hyvinkin iloinen yllätys.

Munakas pelastaa usein hävikkiruokapaniikissa, niin kuin nytkin. Ja saipahan pikkukoirakin osuutensa tästä hävikkiherkusta, sillä silppusin pätkän makkarasta ja muutaman tomaatinkannan kuivamuonan joukkoon.

"Ota jo se kuva!!"

1 kommentti: