lauantai 17. maaliskuuta 2012

Postilaatikosta löydettyä: arpajaispalkinto


Onni potkaisi toissa viikolla, sillä voitin Punavuori Gourmet -blogin arvonnan! Palkinnoksi sain paketin sokeria, mutta ei mitä tahansa sokeria vaan palmusokeria. Jo arvontaan osallistuttuani toivoin kovasti voittoa, sillä palkinto oli todella sellainen mitä halusin.


Palmusokeri on itselleni täysin tuntematon tuote, ja hämmästys oli suuri (positiivisella tavalla), kun sokeria siltänään maistelin. Valkoinen sokerihan on perin tylsä verrattuna tähän. Makua kuvataan aromikkaaksi, karamellimaiseksi ja jopa hivenen savunmakuiseksi. Nam. Koostumusta arvioidessa palmusokerin voisi ehkä laittaa fariinisokerin ja valkoisen sokerin välimaastoon.

Muutakin hyvää palmusokerissa on, nimittäin sen glykeeminen indeksi (GI) on varsin matala. Eli se nostaa verensokeria valkoista sokeria hitaammin. Näin ollen, jos sokeria käyttää johonkin, miksei valitsisi edes vähän terveellisempää vaihtoehtoa. Muitakin kivoja ravintoaineita palmusokeri sisältää, muun muassa rautaa, kaliumia, magnesiumia sekä B-tyypin vitamiineja.


Nyt siis vaan testaamaan palmusokeria. Ainakin lihan marinoimiseen aion tätä kokeilla ja tietenkin johonkin makeaan leipomukseen tai jälkkäriin..

PS. Kiitos Aniko tästä mahtavasta palkinnosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti