sunnuntai 19. elokuuta 2012

Ravintolapäivän mustikkapiirakka vaihe vaiheelta


Meidän Neljän piirakan tähden -ravintolassa yhtenä vaihtoehtona oli sitruunainen mustikkapiirakka. Se on versio jo aiemmin tekemästäni vaniljaisesta mustikkapiirakasta.

Kinuskikissan hyvää ohjetta oli helppo lähteä varioimaan. Vanilja ja mustikka on loistava yhdistelmä sekin, mutta kaipasin hieman vahvempaa makua melko miedon marjan rinnalle. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Piirakka on siinäkin mielessä kätevää tarjottavaa, se kun ei välttämättä kaipaa muuta lisuketta kuten vaniljakastiketta. Mehevyyttä piisaa riittävästi kiisselikerroksen ansiosta.


SITRUUNAINEN MUSTIKKAPIIRAKKA

Ohje on mitoitettu halkaisijaltaan melko kookkaalle vuoalle (26-28 cm).

pohja:
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täytekiisseli:
¾ dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kevytmaitoa
1 keltuainen

200 g sitruunarahkaa tai vaihtoehtoisesti maitorahkaa maustettuna sitruunamehulla, sitruunankuoriraasteella ja sokerilla
1 kananmuna

pinnalle:
6 dl mustikoita
2 rkl perunajauhoja
(2 rkl sokeria)


Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa sekaisin. Varaa toiseen kulhoon tarvittava määrä margariinia sekä sokeria.


Vatkaa rasva ja sokeri tasaiseksi.


Riko joukkoon kananmuna ja jatka vatkaamista niin, että taikinasta tulee kuohkeaa. Lisää lopuksi jauhot sekaan erissä ja vatkaa ainekset tasaiseksi.


Ota taikina kulhosta ja muotoile käsin palloksi. Suojaa taikina esimerkiksi muovikelmulla ja laita jääkaappiin viilenemään. Näin se on helpommin työstettävissä vuoan pohjalle. Käytin margariinia pohjan tekoon, mielestäni se on voita helpompaa leivonnassa. Voi kun tuppaa kovettua aika lailla. Maussa margariini tietenkin häviää.


Pohjan kovettuessa jääkaapissa on hyvää aikaa tehdä täytekiisseli. Jos käytät maustamatonta maitorahkaa, aloita pesemällä sitruuna. Raasta sitruunasta kuorta ja purista siitä mehu astiaan. Mielestäni yhden sitruunan kuori ja mehu riittävät, sopivaa määrää voi itse tarkastaa maistelemalla. Myös sokeria voi halutessaan laittaa.


Mittaa kattilaan perunajauhot ja sokeri. Kuumenna kattilaa miedolla lämmöllä samalla lisäten maitoa vähitellen sekaan. Sekoita keltuainen joukkoon vispilällä. Muista hämmentää maitoa koko ajan. Kun maito pulpahtaa muutaman kerran, ota kiisseli pois liedeltä.

Mausta jo hieman jäähtynyt kiisseli sitruunarahkalla tai maitorahkan ja sitruunan mehun+kuoren+sokerin yhdistelmällä. Lisää myös yksi kananmuna ja sekoita kiisseli tasaiseksi.


Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikinapallo siihen tasaisesti. Tässä vaiheessa voi ottaa jauhoja avuksi, jos taikina edelleenkin tarrautuu liiaksi sormiin.

Kaada kiisseli pohjan päälle.


Ripottele pohjan päälle mustikoita. Jos käyttää tuoreita mustikoita, niin ei välttämättä tarvitse perunajauhoja laittaa niiden joukkoon. Toki nätimmin mustikat paistuvat perunajauhotettuna kuin ilman. Itse en ole sokeria enää lisännyt marjojen joukkoon, siinäkin kannattaa mennä omien mieltymysten mukaan.

Mustikoiden määrä ohjeessa (6 dl) on mielestäni yläkanttiin. Laitoin tähän piirakkaan ehkä puolet siitä. Tietenkin jos haluaa oikein mustikkaisen piirakan, niin siinä tapauksessa 6 dl on hyvä määrä. Tällöin kiisseli jää mustikkapäällyksen alle piiloon.

Paista piirakkaa uunista riippuen 175-200 asteessa 45 minuuttia. Piirakan suojaaminen foliolla kannattaa, näin reunojen pohjataikina ei pääse tummumaan ikävästi.

Mukavia leipomishetkiä!

Muiden piirakoiden ohjeita voi käydä katsomassa näistä blogeista (ohjeet päivitetään piakkoin):
- Henskiksen omenapiirakka
- Katiskattaren broileripiirakka
- Makuturistin kasvispiirakka sekä Louhisaaren juoma

Kerron myöhemmin tunnelmia itse ravintolapäivästä. Aivan mahtava iltapäivä takana, sää suosi hurjista ennustuksista huolimatta ja porukkaa riitti tapahtuma-alueen täydeltä. Iso kiitos teille ihanat blogisiskot hienosta kokemuksesta ja kiitos myös kaikille ravintolamme asiakkaille!

4 kommenttia:

  1. Harmi, että minulle tuli työperäinen este, olisi ollut mukava tulla testaamaan keittiöittenne tuotteita:) Sää tosiaan suosi!

    VastaaPoista
  2. Voi harmi tosiaan, mukava olisi ollut nähdä :) Paljon siellä porukkaa pyöri ja ihmiset selvästi nauttivat alueella kierrellessä. Mukava tapahtuma mun mielestä, näitä vaan lisää Jyväskylään.

    VastaaPoista
  3. Mun tekisi mieli kipaista heti kauppaan ostamaan aineksia tähän piirakkaan! Näyttää ja kuulostaa niiin hyvältä :D

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva kuulla jos resepti antoi kimmokkeen leipoa :) Maukasta tulee, sen voi taata.

    VastaaPoista