keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kaaliruokia savoijinkaalista

Viime kauppareissulta tarttui mukaan jälleen uusi tulokas meidän keittiössä, nimittäin savoijinkaali. Oikein kaunis ja hyvänmakuinen kaali olikin.

Näin siitä kerrotaan Hyvää ruokahalua! - keittokirjassa (parhaat kasvis-, kana- ja kalaruuat, toimittanut Anna-Maija Tanttu): "Kurttukaali eli savoijinkaali on keräkaaleista kaunein ryppypintaisine lehtineen. Uloimmat lehdet ovat tummanvihreät, sisälehdet ovat vaaleita. Maku on mieto, vähän pähkinämäinen. Se sisältää runsaasti A- ja K-vitamiinia."



Päädyin kokeilemaan kaalikääryleiden tekoa ja halusin tehdä kasvistäytteen niille. Täytteeksi kiehautin kukkakaalia, purjosipulia, varsiselleria ja savoijinkaalisilppua pienessä määrässä vettä kasvisliemikuution kera. Täysjyväohrat kypsyttelin toisessa kattilassa ja sekoitin loppuvaiheessa sekaan tummaa soijarouhetta.

Lopuksi yhdistin nämä kaksi seosta ja lohkoin muutaman kirsikkatomaatin sekaan väriä antamaan. Maustoin muhennoksen paprikajauheella ja mustapippurilla ja näin täyte oli valmis. Täytettä jäi kääryleistä reilusti yli ja se oli itsessään tosi hyvää lounasruokaa.



Sitten ne kääryleet. Aloin "hieman" suoristelemaan mutkia enkä tehnyt näitä ihan niin perinpohjaisen tarkasti, en esimerkiksi valellut kääryleitä kesken paiston kaalin keitinliemellä niin kuin suositellaan.

Kaalin uloimpia lehtiä höyryttelin täytemuhennoksen päällä kattilassa muutamassa erässä, pari minuuttia aina riitti tekemään lehdistä tarpeeksi pehmeitä muokattavaksi. Pehmenneistä lehdistä leikkasin paksuimman lehtiruodin pois (minkä pilkoin ja lisäsin täytteeseen, mitäänhän ei heitetä hukkaan!) ja täytin muhennosta sopivan määrän lehdelle ja muotoilin sen kääryleeksi, sellaiseksi tiiviiksi paketiksi. Ladoin niitä vieri viereen uunivuokaan ja paistoin 175 - 200 asteessa vajaa puoli tuntia. Vähän meinasivat kärähtää, makua ei onneksi haitannut. Huippuhyviä olivat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti