sunnuntai 11. marraskuuta 2012

(Hunaja)paahdettuina pähkinät paras


Tässä taas loistava esimerkki siitä, miten itse tehden saa maistuvampaa kuin kaupasta ostettuna. Meillä on pyörinyt todella kauan pussi hunajapaahdettuja cashew-pähkinöitä. Jossain mättää ja pahasti, jos sellaiset eivät herkkusuille kelpaa. Ne maistuu jotenkin kummalliselta ja pähkinät ovat kivikovia. Ja oikeasti harvemmin mistään makeasta nirpistän nokkaani.

Toisaalta voihan olla, että olen vaan valinnut väärän merkkisiä pähkinöitä. Siltikin suosittelen kotikokkailemaan näitä, sillä ne onnistuvat taatusti.

Netistä selaamalla löytyy erilaisia tapoja tehdä paahdettuja pähkinöitä (myös monenmakuisia), ja itse valitsin niistä ehkä helpoimman. Aidan alituksesta huolimatta nämä onnistuivat hienosti. Vähän liiankin, sillä näistä ei meinaa saada näppejään irti.

Seuraavana voisikin kokeilla jotain maustettuja pähkinöitä. Näihinkin olisi voinut ripsauttaa esimerkiksi kanelia. Tai cayennepippuria, vain mielikuvitus ja makumieltymykset ovat rajana. Joulunajan napusteluhetkiin mainioita pikkupurtavia. Itse tällä kertaa raksuttelin näitä siltänään sekä maustamattoman jogurtin kera ja osa pähkinöistä päätyi myös isänpäivälahjaksi.

"Maailman parhaalle isille ♥"

HUNAJAPAAHDETUT PÄHKINÄT

3 dl pähkinöitä (itse käytin cashew-pähkinöitä ja kuorittuja manteleita)
1 rkl hunajaa
3/4 rkl vaaleaa siirappia
1 rkl voita
1/4 tl suolaa
1 rkl sokeria

Mittaa hunaja, siirappi ja voi kulhoon. Lämmitä seosta mikrossa niin, että voi sulaa joukkoon. Hämmennä ja lisää suola.

Kippaa seos toisessa kulhossa olevien pähkinöiden sekaan ja sekoita hyvin. Levitä pähkinät erotellen toisistaan leivinpaperoidulle uunipellille ja paahda pähkinöitä 175 asteessa.

Noin kuuden minuutin jälkeen ota pähkinät hetkeksi uunista ja kääntele niitä. Sen jälkeen paista vielä toiset kuusi minuuttia. Ajat ovat vaan arvioita ja pähkinöitä kannattaa vahtia varsinkin paiston loppupuoliskolla, etteivät ne pääse liikaa tummumaan.

Kaada uunista tulleet pähkinät takaisin kulhoon ja ripottele niiden päälle sokeria. Sekoita sokeri tasaisesti pähkinöiden joukkoon. Anna jäähtyä hyvin.

4 kommenttia:

  1. Pitäisi kutsua paljon vieraita ennenkuin näitä uskaltaisi tehdä, varmasti vaarallisen hyviä!

    VastaaPoista
  2. Joo, tuosta tulikin mieleen se että käypäsen ohjeen hakeminen meinasi tuottaa päänvaivaa kun suurinosa oli mitoitettu vähintään 2 kupille eli yli 5 desille.. En ihan viitsinyt sellaista satsia alkaa tekemään kun pääosin meidän syötäväksi olisivat jääneet ;)

    Niitä on muuten vieläkin jäljellä (tehty yli viikko sitten) ja hyvänä ovat pysyneet :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta, hyvin maistuivat meilläkin. Ja tehtiin vieläpä tupla-annoksella. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista, mukava kuulla palautetta reseptin toimivuudesta!

    VastaaPoista